BLOGI: NUORET JA SOSIAALINEN MEDIA – Huolipuheesta kohti kohderyhmälähtöistä keskustelua

Sosiaalisen median riskit nuorille ovat toistuva aihe julkisessa keskustelussa. Huolien ympärille supistunut puhe on osittain aiheellista riskien kulkiessa käsikkäin hyötyjen ja mahdollisuuksien kanssa. Kuitenkin julkinen keskustelu, sekä toisaalta myös arkinen nuorten lähipiirissä käytävä keskustelu, ohittaa usein nuorten omat näkökulmat aiheeseen. Haluamme Nuorten Turvasatamassa tarttua erityisesti niihin teemoihin, jotka nuorten elämää koskettavat, mutta joiden ympärille liittyy paljon aikuislähtöistä keskustelua, päätöksentekoa ja kontrollointia.

Nuorten Turvasatama on Pesäpuu ry:n, Osallisuuden Aika ry:n ja Auta Lasta ry:n ylläpitämä Discord-serveri 13-29-vuotiaille nuorille, jotka ovat, tai ovat olleet lastensuojelupalveluiden piirissä. Toiminnan tavoitteena on tarjota tietoa ja tukea kohderyhmän nuorille, vähentää yksinäisyyttä, sekä vahvistaa hyvinvointia ja toimijuutta. Kehitämme yhdessä nuorten kanssa niin Discord-serverin toimintaa kuin lastensuojelua laajemminkin. Keskeistä Nuorten Turvasatamassa onkin rakentaa osallistumisen mahdollisuuksia nuorille.

Ajatus sosiaalisen median eri puolien käsittelystä nousi Turvasataman kävijältä Annilta. Aiheesta oli ollut koulussa keskustelua, joten puoliksi huumorilla hän heitti ilmoille ajatuksen, että pitäisiköhän tästä järkätä työpaja myös Turvasatamassa. Vitsinä aloitettu heitto lähti kuitenkin elämään ylläpidon innostuessa ajatuksesta ja työpaja päätettiin toteuttaa. Anni suunnitteli ja toteutti keskustelutyöpajan yhdessä työntekijöiden avustuksella. Ohjaajina työpajassa toimivat Anni ja Nuorten Turvasataman ylläpitäjä-asiantuntija Anniina Heiskanen. Projektipäällikkö Krista Kokkonen vastasi nuorten ajatusten kokoamisesta ja viestimisestä eteenpäin.

Discord on mitä mainioin työkalu osallisuustyössä monipuolisuudellaan ja helppokäyttöisyydellään: se mahdollistaa kokoontumisen yhteen anonyymisti, eikä fyysinen sijainti ole esteenä, sillä keskusteluun pääsee tietokoneella tai puhelimella käytännössä mistä päin maailmaa tahansa. Työskentelyssä voidaan hyödyntää puhetta, kirjoitusta tai kuvallista ilmaisua – tarvittaessa eri vaihtoehtoja myös samanaikaisesti. Discordin suosio on kasvanut nuorten keskuudessa viime vuosina. Eri palvelimilta saa itselleen helposti ja matalalla kynnyksellä sekä mukavaa tekemistä, että apua ja tukea haastaviin elämäntilanteisiin. Osallistumisen paikkoja kannattaakin luoda sinne, missä nuoret muutenkin aikaa viettävät.

Mitä eri puolia sosiaalisesta mediasta työpajassa sitten löydettiin?

Työpajassa käyty keskustelu jakaantui koonnin jälkeen neljään eri teemaan: 1) sosiaaliset suhteet, 2) tiedonsaanti 3) ajankäyttö ja 4) viihde.

Sosiaalisen median yksi merkittävin puoli nuorille on ymmärrettävästi sen sosiaalinen luonne. Ilman mahdollisuutta käyttää sosiaalista mediaa monen Turvasataman nuoren elämäntilanne olisi entistä yksinäisempi. Somen välityksellä luodut ja ylläpidetyt ystävyydet voivat olla todella merkityksellisiä ja suhteita voi löytyä ympäri Suomea – tai ympäri maailmaa! Esimerkiksi sijaishuollossa puhelimen käyttöön liittyviä rajoitustoimenpiteitä tehdessä olisikin tärkeää huomioida myös somen positiivinen merkitys nuorten sosiaalisissa suhteissa.

Some madaltaa myös nuorille kynnystä pyytää apua. Nuoret saattavat tietää erilaisista kasvokkaisista palveluista, mutta mahdollisuus ottaa yhteyttä ja luoda luottamusta ammattilaiseen ainakin alkuun somen välityksellä koetaan todella tärkeäksi. Tämä helpottaa myös siirtymistä ja sitoutumista erilaisiin palveluihin. Onko nuorilla kuitenkaan tähän tarpeeksi mahdollisuuksia ja kuunnellaanko kohderyhmän toiveita ja tarpeita palveluita suunniteltaessa?

Sosiaalisten suhteiden lisäksi somella on suuri merkitys tiedonhaussa ja uuden oppimisessa. Tietoa on saatavilla runsaasti ja helposti, mutta työpajassa nousi myös esiin havainto, että tiedon valtava määrä luo helposti ahdistusta – ”tieto lisää tuskaa.”  Myös tiedon luotettavuuden arviointi voi olla välillä haastavaa. Aiheellinen huolenaihe voikin olla yhteiskuntakehitys, jossa yksilöön kohdistuu suuri paine tehdä valintoja sekä käsitellä ja jäsentää suurta määrää tietoa jo varhaisessa vaiheessa.

Työpajassa pohdittiin myös ajankäyttöä sosiaaliseen mediaan liittyen. Osa työpajan nuorista ajatteli, että viettäisi ihannetilanteessa aikaa sosiaalisessa mediassa vähemmän. Nuorten ajankäyttö somessa onkin yksi julkisen huolipuheen keskeisimpiä aiheita. Sen sijaan, että keskustelu supistuisi kehotuksiin saada nuoret viettämään vähemmän aikaa puhelimella, olisi syytä tarkastella myös mekanismeja ja taustatekijöitä, joita somen runsaaseen käyttöön liittyy.

Viimeinen työpajassa esiin noussut teema oli viihde. Vaikka sosiaalisella medialla on tärkeä rooli oppimisessa ja sosiaalisten suhteiden ylläpidossa, ei kaiken käytön tarvitse olla rakentavaa ja kehittävää. Turvasataman nuorille yksi somen tärkeimpiä tehtäviä on viihdyttää. Meemit, giffit, filtterit ja videot tuovat hauskuutta elämään ja toimivat vastapainona arjen kuormitukselle. Osaavatko aikuiset arvostaa myös joutenoloa, ajan tappamista, nautintoa ja viihdettä tärkeänä osana nuorten elämää?

19.10.2021

Krista Kokkonen, projektipäällikkö, Pesäpuu ry, Anniina Heiskanen, ylläpitäjä-asiantuntija, Auta lasta ry, Anni, Nuorten Turvasatama Discord-yhteisön aktiivinen jäsen

Krista ja Anniina työskentelevät Nuorten Turvasatama- hankkeessa, joka on Pesäpuu ry:n, Auta Lasta ry:n ja Osallisuuden Aika ry:n yhteinen, kolmivuotinen hanke vuosina 2021–2024, jonka tarkoituksena on kehittää verkkovälitteistä tukea, vertaistukea ja osallistumismuotoja lastensuojelun asiakkaina olevien ja olleiden ihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen varoilla.