Ratkaisu

Leijonapäivä

Paikka: Etelä-Karjala Ruokolahti Ratkaisu laadittiin: Ruokolahti 08.10.2020
Vapaa-aika

Ratkaisussa hahmoteltiin Ruokolahdelle päivää, johon koko kunta osallistuisi ja tuottaisi hyvää mieltä. Päivä lisäisi kunnan vetovoimaisuutta ja kuntalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Päivänä kaikki kuntalaiset voisivat osallistua johonkin aktiviteettiin tai jollain muulla tavoin.  

Päivä olisi uusi perinne Ruokolahdella ja sen teema kytkeytyy tasa-arvon edistämiseen (päivän tunnuslause on ole rohkea kuin leijona, ole oma itsesi!). Päivän toteuttamisen ajankohtana olisi huhtikuun 7. päivä ja tapahtuma olisi vuodesta 2021 lähtien perinne. Leijonanpäivä olisi liputuspäivä kunnassa, jolloin järjestettäisiin runsaasti toimintaa, kuten:  

  • Myyjäiset: kohde vaihtuu vuosittain, kunta apuna (leijonakeksit), joista kerätyt varat lapsiperheille 
  • Leijonadelegaatio 
  • Yrittäjien kanssa yhteistyö 
  • Leijonaksi pukeutunut kunnan työntekijä liikkumaan pitkin kuntaa ja koulua 
  • Arvonnat, tietovisat, bingo, vanhainkodeissa ja kunnan olohuoneissa.  

Koulussa: 

  • Leijonalelut kouluun 
  • Leijonakuningas-elokuvat (luokissa=)  
  • Kuviksen valinnaiset suunnittelevat leijonalipun 
  • Teema-asut, tiktok