Osallisuuden käsite

Osallisuuden käsite on laaja-alainen. Sen täsmällisestä määrittelystä ei vallitse yksimielisyyttä. Erilaisissa osallisuushankkeissa onkin haluttu pitää käsite avoimena, ja siten sallia toisiaan täydentäviä tulkintoja. Jonkinlainen käsitteen luonnehdinta on kuitenkin mahdollinen ja tarpeellinen, jotta osapuolet voisivat ymmärtää toisiaan. 

Suomessa puhutaan osallisuudesta ja osallistumisesta. Osallisuus ja osallistuminen halutaan erotella omiksi käsitteikseen, vaikka englanninkielinen termi ’participation’ voidaan kääntää sekä osallisuudeksi että osallistumiseksi. Osallistuminen esimerkiksi perusopetukseen tai työpaikan kokouksiin voi nimittäin olla myös pakollista, eikä osallistuja välttämättä koe osallisuutta. 

Osallisuuden monta puolta 

Osallisuuden käsite sisältää yhtäaikaa sekä sosiaalisen että poliittisen ulottuvuuden. Osallisuus on kuulumista, yhteisöllisyyttä ja vaikuttamista yhteisön ilmapiiriin. Samalla osallisuus merkitsee mahdollisuutta osallistua päätöksentekoprosesseihin ja vaikuttaa yhteisössä tehtäviin päätöksiin. 

Nykykeskustelussa osallisuus hahmottuu  

  • aktiivisuudeksi ja osallistumiseksi,  
  • kiinnostukseksi ympäristöä kohtaan, 
  • haluksi vaikuttaa,  
  • kyvyksi vaikuttaa, 
  • osansa saamiseksi yhteiskunnan resursseista ja mahdollisuuksista, 
  • paikan löytämiseksi suhteessa yhteiskunnan eri toimintajärjestelmiin sekä  
  • elämiseksi yhteydessä itseensä, ympäristöönsä ja yhteiskuntaan. 

Osallistuminen yhteisön toimintaan vahvistaa osallisuutta. Osallisuus ei ole vain osallistumisen tavan laatu tai määre vaan laaja-alainen yksilön ja yhteisön välinen suhde, johon liittyy olennaisesti myös yksilön kokemus omasta osallisuudesta yhteisössä. Osallisuuden vastakäsitteitä ovat mm. välinpitämättömyys, syrjäytyminen ja vieraantuminen.  

Osallisuus on jokapäiväistä 

Osallisuus ei toteudu pelkästään hetkellisenä osallisuuden kokemuksena tai hetkellisenä yhteisöön vaikuttavana osallistumisena. Nuorella täytyy olla mahdollisuus osallistua toimintaan sen kaikilla tasoilla tai ulottuvuuksilla. Osallisuus alkaa ideoinnista ja päättyy toteutuksen arviointiin. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan erilaisia yhteisöjä, joissa on mahdollista toimia, tulla kuulluksi ja tunnustetuksi omana ainutlaatuisena yksilönä. Jokaisen yhteisön jäsenen osallisuuden toteutuminen edellyttää yhteisöltä yhdessä toimimista siten, että jokaisella on mahdollisuus toimia sekä mahdollisuuksia ja valtaa vaikuttaa yhteisön asioihin. Toiminnan ja vallan vastineena yhteisön jäsenet saavat vastuuta yhteisöstä ja sen asioista. Osallisuuden voi siis nähdä niin eettisenä ideaalina kuin demokraattisen yhteisön, kunnan tai yhteiskunnan keskeisenä käytännön ominaisuutena. 

Osallisuus on valtaa  

Osallisuudessa on kyse myös siitä, kenellä on valta päättää: kuka päättää, miten kunnassa hoidetaan kuntalaisten lakiinkin perustuva osallistumisen edistäminen, mihin kaikkiin asioihin kuntalaiset saavat osallistua, millaisin menetelmin ja resurssein työtä tehdään.  

Kun henkilö on osallinen jostakin, hänellä on ainakin jonkin verran valtaa kyseiseen asiaan. Häntä esimerkiksi kuullaan päätöksenteossa tai hän saa osallistua päätöksentekoon, koski se sitten kunnan urheilubudjettia, koulun kevätretkikohdetta tai oman elämän asioita. Osallisuus ilman todellista vaikutusvaltaa on vain näennäisosallisuutta.  

Osallisuuden kehittäminen 

Osallisuus ei synny itsestään. Osallisuuden sisällön ja muodon tulkinnat vaihtelevat, jolloin osallisuus käsitteenä lähentyy ’tyhjää astiaa’. Tämä tarkoittaa sitä, että osallisuustyötä tekevät voivat täyttää käsitteen omista lähtökohdistaan käsin, ja osallisuus merkitsee siten aina eri asioita eri toiminnoissa.  

Nuorten elämään vaikuttavassa työssä käsitettä tai sen olemusta on kritisoitu siitä, että hyvääkin tarkoittavat käytänteet toimivat (vanhempien) aikuisten ja auktoriteettien asettamissa kehyksissä, jolle on jo asetettu selkeät linjat ja raamit. Osallistujien voi olla vaikeaa vaikuttaa jo asetettuihin toiminnan raameihin ja päämääriin. Nuorten omaehtoisessa toiminnassa haasteena voi puolestaan olla se, että toiminta sinänsä edellyttää nuorilta vahvaa aktiivisuutta.  

Osallisuustyö itsessään sisältää oletuksia esimerkiksi poliittisesta toiminnasta ja tavoiteltavasta yhteisöstä tai siitä, millainen osallistuva nuori oikeastaan on. Osallisuustyötä tekevän aikuisen on oltava valmis tarkastelemaan kriittisesti omia ennakko-oletuksiaan ja hyväksymään, että osallistuvien nuorten tavoitteet ja tavat toimia saattavat olla erilaisia kuin osallisuustyötä tekevä aikuinen oli alun perin olettanut.  

Kirjoituksessa on hyödynnetty seuraavia lähteitä

Boldt, G. (2021) Citizens in Training: How institutional youth participation produces bystanders and active citizens in Finland. Tampere: Tampereen yliopiston väitöskirjat.

Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami (2021) Kuulummeko yhteiskuntaan? Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Kiilakoski, T. ., Gretschel, A. ja  Nivala, E. (2012) Osallisuus, kansalaisuus, hyvinvointi. teoksessa, Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, sivut 9–34.

Nivala, E. ja Ryynänen, S. (2013) Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja (14), 9-41.

Thomas, N. (2007) Towards a Theory of Children’s Participation. International Journal of Children’s Rights. Vol. 15(2007), 199–218.

Vuorela, T. & Veräväinen, K. (2000) Uutta osallisuutta pienin askelin. Osallisuushankkeen I vaiheen arviointi. Helsinki: Suomen Kuntaliitto, HAUS Hallinnon kehittämiskeskus.

Katso myös tutkija Elina Nivalan puheenvuoro osallisuuden käsitteestä

Lisää ymmärrystä osallisuudesta niin teoriassa kuin käytännössä tarjoaa itseopiskeltava verkkokoulutus Osallisuuden resepti.