Osallisuuden käsite

Osallisuuden käsite on laaja-alainen, jonka täsmällisestä määrittelystä ei vallitse yksimielisyyttä. Erilaisissa osallisuushankkeissa onkin haluttu käsite pitää avoimena, ja siten sallia toisiaan täydentäviä tulkintoja.

Suomessa puhutaan osallisuudesta ja osallistumisesta. Osallisuus ja osallistuminen halutaan erotella omiksi käsitteikseen, vaikka englanninkielinen termi ’participation’ voidaan kääntää sekä osallisuudeksi että osallistumiseksi.

Osallisuuden monta puolta

Osallisuuden käsite sisältää yhtäaikaa sekä sosiaalisen että poliittisen ulottuvuuden. Se on kuulumista, yhteisöllisyyttä ja vaikuttamista yhteisön ilmapiiriin siten, että moninainen joukko yksilöitä kokee osallisuutta. Samalla osallisuus merkitsee mahdollisuutta osallistua päätöksentekoprosesseihin ja vaikuttaa yhteisössä tehtäviin päätöksiin. Osallisuus on jotain mitä osallistuminen vahvistaa. Osallisuus ei ole vain osallistumisen tavan laatu tai määre vaan laaja-alainen yksilön ja yhteisön välinen suhde, johon liittyy olennaisesti myös yksilön kokemus omasta osallisuudesta yhteisössä.

Osallisuuden vastakäsitteitä ovat mm. välinpitämättömyys, syrjäytyminen ja vieraantuminen. Osallisuus hahmottuu 

  • aktiivisuudeksi ja osallistumiseksi, 
  • kiinnostukseksi ympäristöä kohtaan,
  • haluksi vaikuttaa, 
  • kyvyksi vaikuttaa,
  • osansa saamiseksi yhteiskunnan resursseista ja mahdollisuuksista,
  • paikan löytämiseksi suhteessa yhteiskunnan eri toimintajärjestelmiin sekä 
  • elämiseksi yhteydessä itseensä, ympäristöönsä ja yhteiskuntaan.

Osallisuus on jokapäiväistä

Osallisuus ei toteudu pelkästään hetkellisenä osallisuuden kokemuksena tai hetkellisenä osallistumisena. Nuorella täytyy olla mahdollisuus osallistua toimintaan sen kaikilla tasoilla tai ulottuvuuksilla. Se alkaa ideoinnista ja päättyy toteutuksen arviointiin. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan erilaisia yhteisöjä, joissa on mahdollista toimia, tulla kuulluksi ja tunnustetuksi omana ainutlaatuisena yksilönä. Jokaisen yhteisön jäsenen osallisuuden toteutuminen edellyttää yhteisöltä yhdessä toimimista siten, että jokaisella on mahdollisuus toimia sekä mahdollisuuksia ja valtaa vaikuttaa yhteisön asioihin. Toiminnan ja vallan vastineena yhteisön jäsenet saavat vastuuta yhteisöstä ja sen asioista. Osallisuuden voi siis nähdä niin eettisenä ideaalina kuin demokraattisen yhteisön, kunnan tai yhteiskunnan keskeisenä käytännön ominaisuutena.

Kirjoituksessa on hyödynnetty seuraavia lähteitä

Boldt, G. (2021) Citizens in Training: How institutional youth participation produces bystanders and active citizens in Finland. Tampere: Tampereen yliopiston väitöskirjat.

Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami (2021) Kuulummeko yhteiskuntaan? Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Kiilakoski, T. ., Gretschel, A. ja  Nivala, E. (2012) Osallisuus, kansalaisuus, hyvinvointi. teoksessa, Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, sivut 9–34.

Nivala, E. ja Ryynänen, S. (2013) Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja (14), 9-41.

Thomas, N. (2007) Towards a Theory of Children’s Participation. International Journal of Children’s Rights. Vol. 15(2007), 199–218.

Vuorela, T. & Veräväinen, K. (2000) Uutta osallisuutta pienin askelin. Osallisuushankkeen I vaiheen arviointi. Helsinki: Suomen Kuntaliitto, HAUS Hallinnon kehittämiskeskus.