Vyöhykkeiden järkeistäminen (kunnassa kahden läheisen kylän välillä liikkuminesta ei voida periä kahden kuntavyöhykkeen maksua, kun todellista kuntarajan ylitystä ei tapahdu)
Tulisi lähteä selvittämään, missä tarvetta julkiselle liikenteelle. Ja sen pohjalta lisätä julkista liikennettä Kymenlaakson alueella.
Kylät ja taajamat ovat erittäin huonossa asemassa julkisen liikenteen suhteen.
Kuvaus ja tavoite:
Julkinen liikenne toimivaksi, eli sellaiseksi, että siitä oikeasti on mahdollisuus hyötyä
Vuoro tarjonnassa tulee olla kaikkialla myös muita, kuin pelkästään koulupäivinä kulkevia vuoroja