Vaikuttamiskyselyt koulun kautta, jotta saadaan mahdollisimman moni vastaamaan.
Alue: Varsinais-Suomi
Tietoa terveydestä
Nuorilla enemmän tietoa terveydestä ja terveellisistä valinnoista. Aikuisten esimerkki myös tässä tärkeä.
Somen hyödyntäminen paremmin
Tietoa voisi välittää nykyistä paremmin erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Siellä voisi tiedottaa nuorten elämään vaikuttavista asioista.
Enemmän yhdessä tekemistä
Nuoret ja valtuutetut voisivat tehdä enemmän yhdessä asioita. Varsinkin nuoria koskevissa asioissa valtuutetut voisivat enemmän kysyä nuorten mielipiteitä.
Monikielistä toimintaa
Olisi hyvä olla toimintaa nuorilla myös englanniksi, näin myös moni ei suomea puhuva voisi osallistua toimintaan. Samalla voisi myös oppia englantia.
Harrastustoimintaan lisää rahaa
Naantalin Sinisille (partiolippukunta) voisi antaa kaupungin puolesta tukee esim. kolon vuokraan. Ois kiva jos jatkossaki nuorilla olisi laajasti erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja niihin saisi tukea.
Nuorten monitoimitalolle lisää aktiviteetteja
Olisi hienoa jos monitoimitalolla järjestettäisiin biljarditurnaus.
Vapaamuotoista yhdessäoloa nuorille
- Lisää mahdollisuuksia nuorten vapaamuotoiselle yhdessäololle
- Lisää maksuttomia tapahtumia nuorille esim. konsertit ja ulkoilmatapahtumat
- Saariston puolella nuorille joku koontumispaikka tai luontopolku
- Vaikka joku nuoriin liittyvä toiminto ei nyt toimi, sitä kannattaa kokeilla joskus myöhemmin uudestaan
Harrastaminen
- Taide ja kulttuuriharrastuksiin eritasoisia ryhmiä kaiken ikäisille ja myös ei-kilpailullisia harrastuksia
- Koulussa voisi tiedottaa enemmän harrastuksista, jotta jokainen löytää harrastuksen
- Naantalissa käytössä oleva Nuorisopassi info-kanavana harrastuksista
- Ilmaisista ja matalan kynnyksen harrastuksista enemmän tietoa mm koulun kautta
- Sponssirahaa enemmän tavoitteellisemmille harrastuksille
- Wilmaan tulisi viesti (ei tiedote) harrastustoiminnan mahdollisuuksista
- Mitä harrastuksia Naantaliin voisi tulla lisää:
- Naantalissa on jo hyvin esim. kuvataidetta, jääkiekkoa, jäähalli, kirjasto ja Monnari. Naantalista puuttuu ampumarata, lentopallon harrastusmahdollisuus ja kulttuuriin liittyviä harrastusryhmiä voisi olla enemmän ja eritasoisia
- Eritasoisia ryhmiä enemmän, jotta voisi aloittaa harrastuksen milloin vain
- Vertaistiedottaja-Vertit kertovat harrastuksista kouluissa
Yhteisvastuu kiusaamiseen puuttumisesta
- Aikuisten tulee ottaa aktiivisesti vastuu kiusaamiseen puuttumisesta, esim. vartijat, opettajat, rehtorit yms.
- Kaikilla tulisi olla yhteisvastuu kiusaamiseen puuttumiseen.