Kannustusta ja käytännön neuvoja nuorille ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Ilmastonmuutos kuormittaa kohtuuttomasti lapsia ja nuoria, tämä on aikuisten vastuulla. Aikuisten kannustava suhtautuminen ympäristöasioihin ja mallin näyttäminen auttaa nuoria myös sitoutumaan. Sanat ja teot eivät voi olla ristiriidassa. Nuorille pitäisi antaa käytännön neuvoja koulussa positiivisella asenteella ja kannustaa pienillä muutoksilla kohti parempia valintoja. Kaupunki ja oppilaitos viestisi myös onnistumisista ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Kouluissa voitaisiin esimerkiksi järjestää roskienkeruutalkoot ja vähentää roskaamista mm- tiedottamalla ja viestinnällä. Esimerkiksi Naantalin Nunnalahden rehevöitymisen estämiseen kaupunki panostaa jo nyt ja nuoria voidaan ottaa siihen mukaan.

Kiusaamiseen pitää puuttua

Aikuisten tulee näyttää esimerkkiä ja puuttua rohkeasti kiusaamisen, jotta koulu olisi turvallinen paikka kaikille. 

Kouluun lisää aikuisia

Opettajilla on kädet täynnä töitä, joten heille ei jää aikaa kohtaamiselle. Kouluissa voisikin olla nuorten kohtaamiseen erillisiä aikuisia, esim nuoriso-ohjaajia tai koulunkäyntiavustajia.

Ulkovälitunnit pois

Osasta välitunneits on pakko mennä ulos vaikka ulkona on kylmä ja huono sää. Olisi hyvä jos oppilaat voisivat itse päättää menevätkö ulos vai jäävätkö sisälle välitunneilla. 

Koulun ilme paremmaksi

Koulussa koulun yleinen ilme voisi olla pirteämpi, joka voisi vaikuttaa nuorten koulu motivaatioon positiivisesti. 

Kouluruoan laatuun panostaminen

Kouluruuan laatua voisi parantaa ja ruokaan halutaan enemmän vaihtoehtoja esimerkiksi vegeä ja gluteenitonta. Ruokailussa voisi myös olla mausteita, joilla saisi ruokaa maustettua omaan makuun sopivaksi. 

Ammattilaisten seurattava aikaansa

Nuorten mielenterveyden ammattilaisten pitää seurata aikaa ja mitä maailmassa tapahtuu, näin heillä on tietoa nuorten maailmasta ja tilanteesta