Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään näkyvästi myös koulujen ulkopuolella! Jokainen järjestö, kunta tai muu organisaatio voi edistää lasten oikeuksia ja niistä puhumista järjestämällä toimintaa Lapsen oikeuksien viikon aikana. Voit järjestää erinäisiä tapahtumia Lapsen oikeuksien viikolla ympäri Suomea.
Vuoden 2023 lapsen oikeuksien viestinnän teema on lapsen oikeus hyvinvointiin. Teema näkyy järjestöjen, valtion, kuntien, seurakuntien ja vapaa-ajan toimijoiden toiminnassa ja viestinnässä pitkin vuotta. Erityishuomio on mielen hyvinvoinnin kysymyksissä varsinkin lasten ja nuorten näkökulmasta käsin.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveys koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta lasten ja nuorten hyvinvointia tulee tarkastella ja edistää laaja-alaisesti: lapsella on oikeus muun muassa terveyteen, riittävään ravintoon, sosiaaliturvaan, riittävään elintasoon, terveelliseen ja turvallisen ympäristöön, koulutukseen sekä lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan.
Lapsen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät: elinolot, terveydentila, omat kokemukset, perheen tilanne ja toimeentulo sekä yhteiskunnan tarjoama suojelu. Varhaislapsuuden kokemukset määrittävät erityisen voimakkaasti ihmisen hyvinvointia. Eri tavoin epäsuotuisat elinolot taas vaarantavat lapsen hyvinvoinnin. Köyhyys vaikuttaa esimerkiksi lasten vertaissuhteisiin ja syrjintä heikentää mielen hyvinvointia. Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti aina oikeus hyvään elämään ja erityiseen suojeluun.
#SaanVoidaHyvin #SaatVoidaHyvin
Viime vuosina peräkkäiset ja päällekkäiset kriisit – ilmastokriisi, koronapandemia, Ukrainan sota – ovat kuormittaneet lasten ja nuorten jaksamista ja hyvinvointia. Teemavalinnalla lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa sekä muistuttaa valtion velvoitteesta turvata lasten suotuisa kasvu että kiinnittää huomiota keinoihin, joilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin eri osa-alueita voidaan vahvistaa.
Vuoden aikana nostetaan esiin erilaisia hyvinvoinnin puolia ja näkökulmia. Erityisesti nuorten mielenterveys on viime vuosina ollut koetuksella ja mielen hyvinvointi on myös lapsen oikeuksien viestinnän erityisenä painopisteenä vuonna 2023.
Osallisuuden kokemus on merkittävä hyvinvoinnin osatekijä: joukkoon kuuluminen ja se, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia – ja kääntäen, ulkopuolelle jääminen ja sivuutetuksi tuleminen satuttaa. Vuoden aikana lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa eri keinoin kannustaa erityisesti lapsia ja nuoria monenlaisista lähtökohdista, elämäntilanteista ja taustoista keskustelemaan ja kertomaan, mistä juuri heidän hyvinvointinsa muodostuu.