Nuorten tiedotus ja osallistaminen päätöksentekoon

Nuoret tulee saada mukaan nuoria koskettavia aiheita käsitteleviin kokouksiin ja toimintaan. Kokoukset ja suunnittelu lähelle nuoria (esim. koulut mukaan). Nuoret jotka eivät tiedä, eivät osaa myöskään kiinnostua tai esittää mielipidettään.

Nuorisotiloja myös pienemmille paikkakunnille

Pienillä paikkakunnilla, kuten Kaustisten seutukunnassa on myös tarvetta nuorisotiloille, koska välimatkat voivat olla todella pitkiä. Nuorisotilat pitäisi suunnitella yhdessä nuorten kanssa ja niillä pitäisi olla laajat aukioloajat.