Kesätöitä mahdollisesti on tarjolla, mutta tietoisuus niistä on puutteellista tai hakuohjeet eivät ole selkeät. Nuoret toivovat kootusti infoa erilaisista mahdollisuuksista ja miten niitä töitä voi hakea. Tämä hyödyttäisi myös työnantajia.
Kunta: Hyvinkää
Turvallinen julkinen liikenne
Välillä julkisissa liikennevälineissä sattuu vaarallisia tai väkivaltaisia tilanteita. Julkisen liikenteen tulisi kuitenkin olla kaikille turvallista ja saavutettavaa. Varsinkin naiset tai seksuaalivähemmistöt kokevat häirintää julkisissa liikennevälineissä. Kuskit ja työntekijät tulisi kouluttaa puuttumaan häirintätilanteisiin. Tapahtumista tulisi puhua myös julkisesti, jotta häirinnän yleisyys tehdään näkyväksi. Näkyväksi tekeminen ja kuskien ja työntekijöiden kouluttaminen voisi lisätä käyttäjien turvallisuuden tunnetta ja siten myös halua käyttää julkisia liikennevälineitä.
Tiet tulee saada kuntoon
Teiden korjaamiseen ei jaeta määrärahoja tasaisesti vaan usein ne ovat paikallisten poliitikkojen siltarumpuprojekteja. Määrärahoja tuli kuitenkin jakaa täysin tarpeeseen perustuen. Asfalttiteiden lisäksi tulee pitää huolta myös hiekkateistä. Kunnossa olevat tiet edistävät myös nuorten liikkumista ja pääsyä mm. harrastuksiin. Myös yritystoiminta ja logistiikka tarvitsee kunnossa olevat tiet.
Julkinen liikenne kuntoon
Kaikille nuorilla ei ole varaa omaan mopoon tai autoon. Julkinen liikenne on myös ilmastolle ystävällisempää sekä luo työpaikkoja. Poliitikkojen tulisi tehdä julkista liikennettä tukevia päätöksiä. Yksityisautoilun tukemiseen käytetään paljon resursseja, ne voitaisiin käyttää julkisen liikenteen parantamiseen. Julkisen liikenteen tulisi olla turvallista kaikille käyttäjille, kuten huonosti liikkuville vanhuksille tai vähemmistöryhmille. Tähän samaan kuuluu myös esimerkiksi kaupunkipyöräverkoston laajentaminen ja muut liikkumisvälineet lyhyille matkoille kuten potkulaudat yms.
Julkisen liikenten kuskeille koulutusta väkivaltatilanteista
Joukkoliikenteessä sattuu välillä myös väkivaltatilenteita. Olisi hyvä jos kuskit ja muu henkilökunta olisi koulutettu myös tällaisiin tilanteisiin, jotta he voivat puuttua niihin ja hankkia apua paikalle. tämä loisi turvallisuuden tunnetta matkustajissa.
Ilmainen julkinen liikenne oppivelvollisille
Usein kouluun joutuu kulkemaan julkista liikennettä hyödyntäen, kuitenkin ilman että koulu tai kunta tarjoaa siihen lipun. Pyöräileminen tai käveleminen ei ole kaikille mahdollista ympäri vuoden ja esimerkiksi kouluun käveleminen voisi pidentää koulupäivää kohtuuttomasti. Siksi olisikin hyvä jos oppivelvollisille julkinen liikenne olisi ilmainen. Näin kaikki lapset ja nuoret pääsisivät liikkumaan myös harrastuksiin perheen varallisuudesta riippumatta.
Rajaseudulla asuvien mahdollisuuksien parantaminen
Kuntaliitoksissa tai muissa isoissa yhteenliittymissä kuten hyvinvointialueet, on vaikeaa saada nuoria mukaan alueen rajoilta, koska matkat ovat pitkät ja nuorilla ei välttämättä ole mahdollisuutta kulkea sieltä, varsinkaan jos julkista liikennettä ei ole. Virkahenkilöt tai muut vastuussa olevat aikuiset voisivat yrittää auttaa nuoria järjestämällä esimerkiksi kimppakyytejä tai muita.
Kierrätysmahdollisuuksia myös julkisille paikoille
Usein katujen varsilla on vain sekajätteelle roskiksia. Niiden lisäksi tulisi saada julkislle paikoille kierrätysmahdollisuuksia esimerkiksi biojätteelle tai metallille.
Muovin vähentäminen
Muovipakkauksia ja muovia tulisi välttää ja sen kierrätystä tulisi tehostaa, se olisi iso ympäristöteko.
Ilmastonmuutoksen torjunta
Yhteiskunnassa tulisi suhtautua ilmastonmuutoksen torjuntaan vakavammin. Tästä hyvä esimerkki on kierrättämisen tehostaminen ja sen ulottaminen kaikkialle myös omakotitaloasujiin ja erityisesti laitoksiin ja teollisuuteen.