Kouluissa tulisi tuoda demokratiakasvatusta huomattavasti enemmän ja paljon lähestyttävämmin ala-asteelta saakka nuorille esiin niin yhteiskuntaopin tai opotunneilla kuin puolueiden vierailujen kautta.
Kunta: Rusko
Keulasuora
Mopo/keulasuora Ruskolle. Samalla pitäisi myös uusia keskustan asfaltin, jotta olisi turvallista ajaa mopolla. Olisi myös kiva saada mopotalli, jossa voisi korjata ja huoltaa mopoja. Tämä edistäisi liikenneturvallisuutta ja nuorten mopoilijoiden harrastamista.
Lisää kasvisruokaan kouluihin
Kouluruokailussa pitäisi olla enemmän kasvisvaihtoehtoja.
Lisää hengailupaikkoja nuorille
Lisää tiloja nuorille, missä voisi olla ja hengailla, esimerkiksi kirjasto. Erityisesti teini-ikäisille pitäisi olla lisää vapaa-ajan toimintaa.
Enemmän taukoja koulupäivään
Esimerkiksi pitempi ruokailuvälitunti vähentäisi koulupäivän kuomittavuutta.
Terveydenhoitaja useammin koululla
Kouluterveydenhuollon resursseja pitäisi lisätä, jotta kouluterveydenhoitaja olisi paikalla koululla useammin ja paremmin saavutettava. Kouluterkkari voi olla ensimmäinen, joille oppilaat voivat kertoa vaivoistaan ja jolta voi saada apua.
Hiljainen paikka läksyjen tekemiselle
Perustetaan hiljainen tila, johon voisi koulun jälkeen jäädä tekemään kouluhommia.
Mielenterveyspalveluiden parantaminen
Mielenterveyspalveluita tulisi parantaa ja hoitoon tulisi päästä nopeasti.
Jalkapalloilun mahdollisuus pitempään vuosittain
Jalkapallo maalit voisivat olla pidempään paikalla, esimerkiksi siihen asti vasta kun tulee lunta.
Kouluruokaan panostaminen
Kouluruokaan voisi käyttää enemmän rahaa ja panostaa enemmän ruoan laatuun ja monipuolisuuteen.