Nuorten kuuleminen valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelman valmistelutyössä

Suomen hallitus tekee suunnitelman, jossa määritellään tärkeimmät nuoria koskevat tavoitteet ja toimenpiteet tulevina vuosina. Suunnitelmaa kutsutaan valtakunnalliseksi nuorisopoliittiseksi ohjelmaksi (VANUPO). Nuoret halutaan ottaa mukaan suunnitelman valmisteluun.

Kysymme opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä 13-25-vuotiailta nuorilta, mitä he pitävät tärkeänä. Mitä Suomen seuraavan hallituksen tulisi nuorten hyväksi tehdä? Kysely koostuu taustakysymyksistä ja kolmesta (3) sisältökysymyksestä. Luethan kysymykset huolellisesti!

Vastauksia käytetään suunnitelman tekemiseen ministeriössä, joten vastaamisella on todella merkitystä! Vastausaikaa on 14.10.2022 saakka. Kyselyn vastausten perusteella tullaan järjestämään syksyn 2022 aikana nuorten työpajoja, joissa nuorille tärkeitä aiheita käsitellään tarkemmin.

Tälle sivulle kootaan kuulemisen tuloksia ja tiedotetaan kuulemisen kulusta.

OHJE NUORTEN RYHMÄNOHJAAJALLE: Tue nuorten vastaamista, mikäli kysymykset tuntuvat heistä haastavilta. 

LINKKI KYSELYYN: https://link.webropol.com/s/nuortenkuuleminenvanupo2022

ORGANISAATIOILLE: Linkki viestintämateriaaliin löytyy Drive-kansiosta osoitteesta: https://drive.google.com/drive/folders/1-ud4kKBF_ON62yElPDZU0geYhw3Xeoiv?usp=sharing

Kyselyn QR-koodi

Kyselyn toteuttaa Osallisuuden osaamiskeskus ja Nuorten Akatemia. Jos sinulla herää kysyttävää, voit olla yhteydessä:

Antti Ollikainen
projektikoordinaattori
+358 50 3384485
antti.ollikainen@nuortenakatemia.fi
Nuorten Akatemia / Osallisuuden osaamiskeskus

Marja Pulkkinen
ylitarkastaja
+358 2953 30113
marja.n.pulkkinen@gov.fi
opetus- ja kulttuuriministeriö

22.8.2022