Nuorten parlamentti kokoontuu Eduskuntatalossa perjantaina 12.4.

Nuoria  ja päättäjiä yhteen kokoava Nuorten parlamentti järjestetään 12. huhtikuuta. Tapahtuma pidetään paikan päällä Eduskuntatalossa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018.  Nuorten parlamentin istuntopäivään osallistuu lähes 350 nuorta eri puolilta Suomea, joista 199 toimii oppilasedustajana ja noin 150 toimittajaoppilaana. Kansanedustajia on kutsuttu mukaan tapahtumaan.

Istuntopäivään osallistuu kuusi valiokuntaa, joiden kanssa nuoret työstävät eri aiheita. Valmistautumista varten julkaistiin materiaalia.

Tämänvuotiseen Nuorten parlamentin istuntoon haki määräaikaan mennessä peräti 222 koulua. Mukaan voitiin kuitenkin ottaa vain 150 koulua.

Nuorten parlamentin istunto televisioidaan

Nuorten parlamentin istuntoa voi seurata YLEn TV1-kanavalla ja YLE Areenassa istuntopäivänä 12.4. klo 12-13. Istunto tulkataan viittomakielelle. Istunnossa nuoret esittävät ministereille valmistelemiaan kysymyksiä. Istuntoa voi seurata myös eduskunnan verkkopalvelun kautta.

Nuorten ääni -toimitus on tiiviisti mukana istuntopäivän ohjelmassa. Se raportoi lähes reaaliaikaisesti päivän tapahtumista  osoitteessa http://nuortenparlamentti.blogspot.com . Nuorten  ääni -toimituksen lisäksi myös Nuorten parlamenttiin osallistuvat toimittajaoppilaat haastattelevat kansanedustajia ja muita osallistujia tehdessään juttuja paikallisiin medioihin.

Tavoitteena tukea nuorten osallisuutta

Nuorten parlamentteja on järjestetty vuodesta 1998. Istunnot pidetään joka toinen vuosi. Koronatilanteen vuoksi vuoden 2020 istunto peruttiin. Istunto järjestettiin etäyhteyksin vuonna 2022.

Nuorten parlamentti -toiminnan tavoitteena on tukea nuorten osallisuutta ja edistää nuorten kiinnostusta yhteiskunnalliseen toimintaan, erityisesti eduskuntaan. Lisäksi Nuorten parlamentin tavoitteena on kuulla nuoria paremmin ja parantaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan.

Toimintaa järjestetään koulun parlamenttikerhoissa, oppilaskunnissa tai osana valinnaisia opintoja. Koulun kerhotoiminnan tueksi järjestetään kerholaistilaisuuksia eri aiheista ja kerhot ovat tehneet mm. yhteistyötä nuorisovaltuustojen kanssa omaan lähiyhteisöön vaikutettaessa. Tärkeä osa toimintaa ovat yhteydenotot oman alueen kansanedustajiin tai kunnanvaltuutettuihin.

Nuorten parlamentin toimintaa suunnittelee ja toteuttaa eduskunta yhdessä Kehittämiskeskus Opinkirjon kanssa.

Lue lisää Nuorten parlamentista

Lisätietoa Nuorten ääni -toimituksesta  https://nuorten.hel.fi/tekemista-ja-paikkoja/harrastuksia/media/nuorten-aani-toimitus/

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Tiina Karhuvirta, Kehittämiskeskus Opinkirjo, p. 050 515 0017 tiina.karhuvirta@opinkirjo.fi

Demokratiakasvatuksen asiantuntija Mikko Tujula, Eduskunta, p. 09 432 2196 mikko.tujula@eduskunta.fi

5.4.2024

Tiina Karhuvirta