Kasvi ja vegaaniruoka on sekä eläinten että ilmaston kannalta parempi vaihtoehto, sitä tulisikin suosia aina ja lihan kulutusta vähentää paljon.
Kunta: Hyvinkää
Turvallisemman tilan periaatteet käyttöön ja varhaiskasvatuksesta lähtien
Jotta voimme yrittää taata kaikille tasa-arvoisen ja arvostavan kohtelun eli kaikille mahdollisuuden olla omia itsejään, tulisi jokaisen sisäistää turvallisemman tilan periaatteet ja mistä turvallinen tila rakentuu. Usein asenteet saadaan vanhemmilta, jolloin olisi hyvin tärkeää opettaa lapsille jo ihan pienestä asti kuinka käyttäydytään niin että kaikille on turvallista ja mahdollisuus olla oma itsensä. Tasa-arvoisemman yhteiskunnan luominen ja yhteiskunnan haitallisten rakenteiden murtaminen vaatii jokaisen yksilön panoksen.
Syrjintä saatava loppumaan
Kouluissa tulisi järjestää syrjinnän vastainen koulutus.
Taloudenhoitoa kouluun
Kouluissa tulisi opettaa entistä enemmän oman talouden hoidosta, esimerkiksi miten lasku maksetaan tai miten Kela toimii.
Seksuaalikasvatusta kouluun
Kouluissa tulisi olla seksuaalikasvatusta, joka olisi monipuolisempaa kuin nyt ja jossa huomioitaisiin erityisesti seksuaalivähemmistöt.
Kouluruokailussa parempi erityisruokavalioiden huomioiminen
Erityisruokavalion ei tulisi olla häpeällistä vaan normaali asia. Ruuan ainekset olisi selvästi lueteltu ja erityisruokavaliota syövän ei tarvitsisi tuntea itseään jatkuvasti erilaiseksi.
Rauhoittusmistila nuorille
Koulussa ja muissa tiloissa, jossa nuoret viettävät aikaa, tulisi olla tila jossa voisi rauhoittu ja hengähtää, esimerkiksi hiljainen tila.
Päiväunitauko kouluihin
Koulu alkaa usein nuoren rytmiin nähden liian aikaisin, joten päivittäinen päiväunitauko, auttaisi jaksamaan iltapäivän tunneilla paremmin.
Aamupala kouluun
Aamupala kouluissa takaisi sen että useampi nuori söisi aamupalaa, joka on terveydelle ja varsinkin keskittymiskyvylle hyväksi. Aamun aloittaminen aamupalalla auttaa jaksamaan koulussa ja parantaa oppimista.
Vaikeiden käsitteiden avaaminen ja selittäminen
Varsinkin nuorten asioiden äärellä työskentelevien tulisi muistaa avata kaikki vaikeat käsitteet tai käyttää ymmärrettävämpiä käsitteitä. Tämä parantaisi yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille nuorille osallistua.