Päihdepalveluiden kynnystä pitäisi madaltaa, jotta alaikäiset uskaltaisivat tulla puhumaan luottamuksellisesti.
Kunta: Vesanto
Parempaa kohtaamista hammashoidossa
Hammashoitajan tai -lääkärin pitäisi kohdata nuoret paremmin, jotta voidaan ehkäistä hammaslääkärin pelkoa. Hammashoitajat voivat esimerkiksi selostaa, mitä he ovat tekemässä tai jutella päivästä.
Oppilashuolto enemmän läsnä koulun arjessa
Oppilashuollon henkilökunta, esimerkiksi koululääkärin tai kuraattorin pitäisi olla enemmän läsnä koulun arjessa ja esimerkiksi paikalla joka päivä. Pitäisi myös tarjota enemmän mielenterveyspalveluita (esim. koulupsykologi).
Mielenterveyspalveluiden kehittäminen
Mielenterveyspalveluiden kynnystä pitäisi madaltaa ja ja helpommin tavoitettavissa. Palveluiden pitäisi olla halvempia ja monipuolisempia. Voisi esimerkiksi mainostaa enemmän mielenterveyspalveluita ja erityisesti kertoa nuorille, että ei ole noloa hakea apua ongelmiinsa.
Monimuotoisuuden huomioiminen seksuaalikasvatuksessa
Pitäisi myös puhua enemmän ehkäisystä esimerkiksi nuorille koulussa. Puheessa pitäisi huomioida seksuaalinen monimuotoisuus, esimerkiksi muut kuin monogamiset heterosuhteet.
Ilmainen ehkäisy nuorille
Tarjotaan ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille ja yleensäkin erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi festareilla kesäkumeja.
Kohtaamistaitoja kouluterveydenhuoltoon
Kouluterveydenhuollon pitäisi olla useammin paikalla ja heillä pitäisi olla enemmän aikaa terveystarkastuksille, jotta voi oikeasti tutustua nuoreen kokonaisvaltaisesti. Terveydenhoitajan pitäisi myös puhua sensitiivisemmin ja välttää ikäviä kommentteja esimerkiksi painosta.