Jokainen kunta olisi velvoitettu ottamaan huomioon ruokahuollossaan ruokailijoiden mielipiteet siitä minkälaista ruokaa on tarjolla. Tämä vähentäisi hävikkiä, lisäisi lasten, nuorten ja muiden säännöllisesti kunnan ruokaa syövien hyvinvointia ja ravitsemuksen tasoa.
Teema: Kasvatus ja koulutus
Ruotsin viikkotuntien vähentäminen
Pakko ruotsin täytyy säilyä, mutta sen viikkotunteja pitää vähentää. Näin opiskelijoilla olisi lisää aikaa muiden kielten opiskeluun.
Liikenneturvakasvatusta yläkoulussa
Kypärän käytön pois jättäminen on tällä hetkellä suuri ongelma liikenteessä. Mielestäni kannattaisi lisätä liikenneturvakasvatusta yläkouluissa, sillä suurin osa yläkoululaisista ei kypärää käytä.
Palautejärjestelmä opettajille
Palautejärjestelmä opettajille, eli koska opettajat voivat antaa nuorille Wilma-merkintöjä, miksi me nuoret emme voisi antaa palautetta opettajille? Se tarkoittaisi sitä että voisi antaa esimerkiksi vaikka ”hyvä”-merkinnän hyvästä oppitunnista tai antaa palautetta siitä, että asia selitettiin liian monimutkaisesti.
Ehkäistään kiusaamista panostamalla nuorten hyvinvointiin
Kiusaaminen on yleistynyt viimeaikoina valtavasti ja kotikunnassanikin se on muuttunut nuorten keskuudessa erittäin väkivaltaiseksi. Kiusaajien ja kiusattujen kanssa tarvitsisi puhua, kiusaamiseen täytyy puuttua heti, mitään pientä ivaa ei saa sallia, Täytyy mahdollistaa kaikille hyvät kotiolot, sillä hyvistä oloista tulevat eivät kiusaa toisia. Kiusaajien täytyy kuitenkin kantaa vastuu teoistaan. Ratkaisuni korjaisi monta asiaa. Jos nuorten ei tarvitsisi pelätä kiusaamista, kärsiä siitä tai joutua painimaan mielenterveysongelmien kanssa, joka voi johtaa jopa itsensä satuttamiseen.
Korvataan pakkoruotsi pakollisella toisen kielen opetuksella
Korvataan pakkoruotsi pakollisella toisen kielen opetuksella. Tämä vähentäisi oppilaiden kuormituksen tarjoamalla heille vaihtoehtoisen kielen, jonka he oikeasti haluavat opiskella.
Pienten ja pohjoisten kuntien elinvoiman ylläpito
Pienten ja pohjoisten kuntien elinvoimaa on tuettava. Elinvoimissa pikkukunnissa nuorten ei tarvitsisi huolehtia lähdöstä useiden tuntien ajomatkan päähän kotipaikkakunnaltaan lukioon tai ammattikouluun. Töissä ei olisi pakko käydä opiskelun ohella.
Ratkaisu parantaisi nuorten mielenterveyttä pienissä kunnissa. Yhteisön tuntua olisi enemmän ja jatkuva pois lähdön halu jäisi pienemmäksi.
Olisi tasa-arvoista, jos muillakin kuin suuren kaupungin nuorilla olisi vaihtoehtoja tulevaisuutensa kannalta lähellä itseään.
Lisää tukea opiskeluun
Oppilailla on oikeus yksilölliseen tukeen koulussa, mutta resurssipulan takia se ei Haminassa aina toteudu. On varmistettava oppilaille tarpeeksi tukea.
Yksilöllistä tukea kouluissa
Lapsilla on oikeus yksilölliseen tukeen kouluissa, joka ei aina toteudu. Tuen saanti on turvattava.
Lisää yhteisöllisyyttä kouluihin
Kouluissa oppilaat kokevat paljon yksinäisyyttä ja usein kouluissa on jo valmiita ryhmiä, joihin on vaikea päästä sisään. Yksinäisyys vaikuttaa negatiivisesti oppimiseen. Kouluissa voitaisiin edistöö yhteisöllisyyttä järjestlmällä esimerkiksi keskusteluryhmiä, joissa voidaan jutella ja saada uusia ystäviä. Ulkomaalaistaustaisille oppilaille myös suomen kielen ryhmät auttavat yhteisöllisyyden rakentamisessa kun oppilaille muodostuu ytheinen kieli.