Lisää resursseja nuorisotyöhön ja ennaltaehkäisevään työhön

Monet nuoret kokevat elämässään turvattomuutta, joka johtuu lisääntyneestä väkivallasta. Lisätään nuorisotyötä ja oikeasti pureudutaan ongelmiin ennaltaehkäisevästi ennen kuin ne kasvaa. Näin voidaan ennaltaehkäistä jengiytymistä, väkivaltaa, syrjäytymistä sekä päihde- ja mielenterveysongelmia.

Lisätään tietoisuutta romanikulttuurista kouluvierailuilla

Romaneita kohtaan on paljon ennakkoluuloja ja syrjintää, joka johtuu osittain tietämättömyydestä sekä romaniesimerkkien puutteesta. Lisätään kantaväestön tietoisuutta romanikulttuurista järjestämällä työpajoja kouluille, jossa romaninuoret voisivat kertoa muille nuorille kulttuuristaan. Näin voidaan ennaltaehkäistä ennakkoluulojen ja asenteiden rakentumista.

Kaikkien nuorten ääni kuuluviin

Koulukyselyjen kautta voitaisiin kysyä mielipiteitä erilaisista asioista myös nuorilta, jotka eivät ole aktiivisesti mukana esimerkiksi nuorisovaltuustoissa tai muuten aktiivisia.

Sosiaalisen ilmapiirin kehitys ja moninaisuuden tunnistaminen

Kaikille turvallinen yhteiskunta vaatii sosiaalisen ilmapiirin muutosta. Muutos vaatii tekoja niin lainsäädännössä kuin yksilötasolla. Sukupuolten moninaisuus ja yksilön itsemääräämisoikeus tulee olla laissa kirjattuna.  Sukupuolten moninaisuus tulee ottaa huomioon myös esim vaatekaupoissa ja kulttuurimaailmassa. Ennen kaikkea on purettava strereotypioita tukevia rakenteita ja kannustaa yksilöitä toimimaan näiden asioiden eteen.

Poistetaan ennakkoluuloja

Poistetaan ennakkoluuloja esimerkiksi valistamisella kouluissa ja erilaisuuden normalisoimisella.

Kitketään eriarvoisuus

Kaikki epätasa-arvoisuus, syrjintä ja eri taustat/lähtökohdat ovat ongelma Suomessa. Meidän pitäisi panostaa enemmän tasa-arvoon, hyviin palveluihin ja lisätä yhteisöllisyyttä ihmisten välille.

Kansalaisdialogia ihmisten välille

Ennakkoluulot ja rasismi syntyvät yleensä epätietoisuudesta tai ahdasmielisyydestä. Pitäisi edistää kansalaisdialogia erilaisten ihmisten välillä, jotta rasismi ja syrjintä vähenisi.

Poistetaan uskontoon pohjautuva syrjintä

Poistetaan uskontoon pohjautuva syrjintä rajoittamalla uskontojen ilmaisun vapautta. Uudistetaan eri uskontojen esilletuontiin ja vapaaseen harjoittamiseen liittyviä määräyksiä.