16. TEEHETKI #nuoretjaosallisuus: Somen hyödyntäminen nuorten palvelujen yhteiskehittämisessä

Kuinka kuulla kaikista heikoimmassa asemassa olevia nuoria? Syrjäytymisen ehkäiseminen yhteiskehittämisen keinoin on erityisen vaativaa, sillä kyse on usein nuorista, jotka jo lähtökohtaisesti suhtautuvat osallistumiseen penseästi. Vaarana on, että yhteiskehittäminen jää heidän kohdallaan kauniiksi puheeksi. Puheenvuorossa professori Harri Jalonen Vaasan yliopistosta tarkastelee, miten sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kuulemisessa.

BLOGI: Vaikuttamisrauhaa kaikille

Internet ja sosiaalinen media on avannut ovia vapaalle sanankäytölle, mielipiteiden kohtaamiselle ja osallistumiselle. Kun annetaan kaikenlaisten näkemysten osallistua keskusteluun ja kohdata toisensa edistetään totuutta ja demokratiaa. Parhaimmillaan internet voi auttaa perinteisen sanavapauden ideaalin toteutumiselle. Samalla on kuitenkin huomattu, että internetissä on löydettävä itse aihepiirit ja Ihmiset valikoi yhä tarkemmin keskustelut, mistä on jo valmiiksi kiinnostuneita. Tämä kaventaa käyttäjien näkökulmia. (Pöyhtäri, Haara, Raittila 2013, 44-46.) 

Voidaan puhua myös kuplaantumisilmiöstä. Samanmieliset kokoontuvat yhteen ja antavat toisten ajatuksille tykkäyksiä ja kannustuksia. Kukapa ei olisi kokenut olonsa turvalliseksi samanmielisten kanssa. Se on jopa voimaannuttanut. Kääntöpuoli on kuitenkin karu. Kun on rohjennut menemään oman kuplan ulkopuolelle kertomaan eri näkemyksen tai kyseenalaistamaan erimielisten ajatuksen. Pahimmillaan samassa kuplassa viihtyvät hyökkäävät yhdessä puolustamaan omaa kantaansa, jopa kiusaamiseksi asti. Kuplat saavat olla rauhassa, kun lopulta kukaan ei halua olla hyökkäyksen kohde.  

Kannattaa miettiä yhdessä nuorten kanssa tapoja, jolla viestin saa vaikuttavasti parhaiten perille. Onko sittenkin parempi tapa opetella kuuntelemaan muita ja ymmärtämään eri näkökulmia?  Kun otat itse vastaan ajatuksia, niin voisiko vastapuoli kuunnella myös sinua? Voiko toisella osapuolella olla ajatuksia, joita et ole tullut ajatelleeksi? Samaa keskustelua olisi hyvä käydä kaikenikäisten kanssa. 

Vaikuttamisrauhasta tulee itselleni mieleen myös joulurauhanjulistus. Joulurauhanjulistus lausutaan vuosittain jouluaattona klo 12 Brinkkalan parvekkeelta, ja sen kuunteleminen kuuluu monen perheen traditioon. Julistus on keskiajalta asti pysynyt muuttumattomana. Joulurauhan julistuksessa muistutetaan kansalaisia juhlimaan sopuisasti ja rikkomuksen tekijöitä uhataan rangaistuksilla. (evl; Turku) Pitäisikö samanlainen julistus tehdä myös vaikuttamisrauhasta näin joulun alla? Sopisi nykyiseen digitalisoituneeseen yhteiskuntaan: ”Nyt täten kehotamme, että jokainen sosiaalisessa mediassa vaikuttava ottaa huomioon myös muiden ajatukset ja mielipiteet. Keskittykää lukemaan ja pohtikaa, miten monenlaisia näkökulmia voi samasta asiasta olla. Älkää vastatko provosoivasti, piikittelevästi tai vähättelevästi. Argumentoikaa luotettavalla tiedolla, opetelkaa medialukutaitoja ja tarkistakaa lähteenne. Varsinkin aikuiset ottakaa asiaksenne kuunnella nuoria ja antakaa heidän ajatuksillensa tilaa. Nyt on aika kohdata toinen toisemme turvallisesti netissä, ilman vihapitoa ja laskeutua vaikuttamisrauhaan. Hän, joka ei tottele, niin rangaistus häntä odottakoon. Hänet bannataansosiaalisesta mediasta ikuisiksi ajoiksi.” 

Lue  Allianssin Vaikuttamisrauha-kampanjasta, jonka tavoitteena on vähentää erityisesti nuorten vaikuttamisviestintään kohdistuvaa vihapuhetta, syrjintää ja häirintää. 

Vaikuttamisrauhaa ja yhdessäoloa jouluun! 

LÄHTEET: 

Pöyhtäri, Reetta, Haara, Paula, Raittila, Pentti. (2013). Vihapuhe sanavapautta kaventamassa. Tampere University Press. (PDF) 

Turku: https://www.turku.fi/joulurauha (viitattu 29.11.2021) 
EVL: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Joulurauhan+julistus  (viitattu 29.11.2021) 
Vaikuttamisrauha ja materiaalit: https://alli.fi/palvelut/demokratiakasvatus-ja-osallisuus/politiikkaviikko/vaikuttamisrauha/ (viitattu 29.11.2021) 

KUVA: Allianssin Vaikuttamisrauha-kampanja