Lapsen oikeuksien viikko 2023

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään näkyvästi myös koulujen ulkopuolella! Jokainen järjestö, kunta tai muu organisaatio voi edistää lasten oikeuksia ja niistä puhumista järjestämällä toimintaa Lapsen oikeuksien viikon aikana. Voit järjestää erinäisiä tapahtumia Lapsen oikeuksien viikolla ympäri Suomea.

Vuoden 2023 lapsen oikeuksien viestinnän teema on lapsen oikeus hyvinvointiin. Teema näkyy järjestöjen, valtion, kuntien, seurakuntien ja vapaa-ajan toimijoiden toiminnassa ja viestinnässä pitkin vuotta. Erityishuomio on mielen hyvinvoinnin kysymyksissä varsinkin lasten ja nuorten näkökulmasta käsin.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveys koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta lasten ja nuorten hyvinvointia tulee tarkastella ja edistää laaja-alaisesti: lapsella on oikeus muun muassa terveyteen, riittävään ravintoon, sosiaaliturvaan, riittävään elintasoon, terveelliseen ja turvallisen ympäristöön, koulutukseen sekä lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan.

Lapsen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät: elinolot, terveydentila, omat kokemukset, perheen tilanne ja toimeentulo sekä yhteiskunnan tarjoama suojelu. Varhaislapsuuden kokemukset määrittävät erityisen voimakkaasti ihmisen hyvinvointia. Eri tavoin epäsuotuisat elinolot taas vaarantavat lapsen hyvinvoinnin. Köyhyys vaikuttaa esimerkiksi lasten vertaissuhteisiin ja syrjintä heikentää mielen hyvinvointia. Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti aina oikeus hyvään elämään ja erityiseen suojeluun.

#SaanVoidaHyvin #SaatVoidaHyvin

Viime vuosina peräkkäiset ja päällekkäiset kriisit – ilmastokriisi, koronapandemia, Ukrainan sota – ovat kuormittaneet lasten ja nuorten jaksamista ja hyvinvointia. Teemavalinnalla lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa sekä muistuttaa valtion velvoitteesta turvata lasten suotuisa kasvu että kiinnittää huomiota keinoihin, joilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin eri osa-alueita voidaan vahvistaa.

Vuoden aikana nostetaan esiin erilaisia hyvinvoinnin puolia ja näkökulmia. Erityisesti nuorten mielenterveys on viime vuosina ollut koetuksella ja mielen hyvinvointi on myös lapsen oikeuksien viestinnän erityisenä painopisteenä vuonna 2023.

Osallisuuden kokemus on merkittävä hyvinvoinnin osatekijä: joukkoon kuuluminen ja se, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia – ja kääntäen, ulkopuolelle jääminen ja sivuutetuksi tuleminen satuttaa. Vuoden aikana lapsen oikeuksien viestintäverkosto haluaa eri keinoin kannustaa erityisesti lapsia ja nuoria monenlaisista lähtökohdista, elämäntilanteista ja taustoista keskustelemaan ja kertomaan, mistä juuri heidän hyvinvointinsa muodostuu.

Harrastus- ja järjestötoiminnan merkitys nuorten elämässä -julkaisu

Nuorisoalan osaamiskeskus Kentauri keräsi keväällä 2021 laajan kyselymateriaalin, jossa nuorilta tiedusteltiin heidän järjestö- ja harrastustoiminnastaan. Kysely toteutettiin osana Talous ja Nuoret TAT ry:n tulevaisuuskyselyä. Kyselyyn vastasi kaikkineen 14 939 nuorta. Suurin osa vastaajista (96 %) on syntynyt vuosina 2002–2007. 

Harrastus- ja järjestötoiminnan merkitys nuorten elämässä -julkaisussa käytetyn kyselyn taustalla on tutkimuskysymys siitä, miten nuorten harrastus- ja järjestötoiminta vaikuttaa nuorten kasvuun ja osallisuuteen, sekä mikä niiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus on. Kentaurissa tutkitaan tulevina vuosina tämän ja muun aineiston perusteella kysymyksenasettelua eri näkökulmista. Tässä julkaisussa on alustavia havaintoja ja tutkimustuloksia aineiston perusteella. 

Materiaalin suunnittelu ja sen kerääminen toteutettiin Osaamiskeskus KentaurinTalous ja Nuoret TAT ry:nHumanistisen ammattikorkeakoulun ja Insight360 Oy:n yhteistyönä. Webropol-kyselyn linkki toimitettiin yläkouluihin, lukioihin sekä ammatillisiin toisen asteen oppilaitoksiin. Linkki välitettiin yhteistyössä Opetushallituksen, AMKE ry:n ja Sure Fire, Suomen rehtorit ry:n kanssa oppilaitosten rehtoreille. Oppilaitosten opiskelijat vastasivat toimitettuun linkkiin pääsääntöisesti koulutyönsä lomassa.

Pekka Kaunismaa (toim.)

Linkki julkaisuun: https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2022/04/harrastus-ja-jarjestotoiminnan-merkitys-nuorten-elamassa.pdf

17. TEEHETKI #nuoretjaosallisuus: Nuorten peliharrastajien erityiskysymyksiä

Kuppi teetä, ole hyvä!

Mitä yhteistä on pelaamista harrastavien nuorten kokemuksissa osallisuudesta? Puheenvuorossa tutkija Eeva Sinisalo-Juha esittelee havaintoja liittyen erityisesti peliharrastuneiden nuorten kokemuksiin. Havainnot perustuvat nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin keväällä 2021 toteuttamaan kyselyyn, johon vastasi lähes 15 000 nuorta, joista 5 500 ilmoitti harrastavansa pelaamista.

Vapaaehtoistoiminnan osaamismerkkisarjan julkistus ja työpaja 27.10.2021

Webinaari 27.10. klo 9.30-10.30
Työpaja 27.10.  klo 11.00-11.45

Tervetuloa mukaan Kentaurin uuden osaamismerkkisarjan julkistustilaisuuteen! Webinaarissa esitellään valtakunnallinen seitsemän osaamismerkin sarja ja avataan osaamismerkkien käyttömahdollisuuksia sekä tapoja hyödyntää digitaalisia ratkaisuja osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Webinaarin jälkeen alkavassa työpajassa on mahdollisuus tutustua osaamismerkkeihin ja niiden myöntämiseen käytännössä.

Tilaisuus on tarkoitettu nuorten vapaaehtoisten kanssa toimivien yhdistysten ja järjestöjen väelle, vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille ja kehittäjille sekä kaikille nuorten osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta kiinnostuneille.

Voit ilmoittautua sekä webinaariin että työpajaan tai pelkästään webinaariin. Kun ilmoittaudut ennakoon, saat sähköpostiisi muistutuksen webinaarista sitä edeltävänä päivänä. Ilmoittautumalla myös varmistat, että saat jatkossa tietoa nuorten osaamismerkkisarjan kehityksestä ja työpajoista.

Ilmoittaudu 25.10. mennessä >>

Tilaisuus järjestetään verkossa: www.zoom.us/my/oksivis

11. TEEHETKI #nuoretjaosallisuus: Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen uudet digitaaliset ratkaisut

Nuorille kertyy monipuolista osaamista opiskelun ja työnteon ohella myös vapaa-ajalta, harrastuksista ja luottamustoimista. Puheenvuorossa Osaamiskeskus Kentaurista Timo Sinivuori ja Eeva Jeronen esittelevät kuinka järjestöt voivat ottaa käyttöönsä Digitaalisen osaamiskiekon ja uuden nuorille suunnatun osaamismerkkiperheen.

10. TEEHETKI #nuoretjaosallisuus: Nuorten osallisuudesta elinvoimaa kuntiin

Kuinka kunnan toiminnasta saadaan nuorilähtöisempää? Puheenvuorossa Vihtori Suominen (Osallisuuden osaamiskeskus) kertoo aiheesta Nuorten osallisuudesta elinvoimaa kuntiin ja esittelee kokemuksia kuntien kehittämisprosesseista.