BLOGI: Nuoret osana asukasvuorovaikutusta kuntien eri toimialoilla

Mitä pitäisi tapahtua, että nuorten mielipiteet saataisiin laajasti ja aidosti esiin kunnan palveluita tai lähiympäristöä kehitettäessä? Yksi ratkaisu on poikkihallinnollisuuden ja yhteistyön lisääminen. Nuoret tulisi huomioida kunnan kaikilla toimialoilla. 

Seuratessa kuntien ja kaupunkien eri toimialojen viestintää huomaa nopeasti, että osallistumismahdollisuuksia on olemassa runsaastikin. Kaupunkien tiedotuskanavissa kannustetaan osallistumaan milloin mihinkin: strategiakyselyyn, kaavarungon kuulemistilaisuuteen tai puistosuunnitelman kommentointiin. Osallistuminen on periaatteessa avointa kaikille, vauvasta vaariin. Kuitenkin yhä uudelleen törmätään siihen tilanteeseen, että kyselyyn vastanneista 0 % on alle 18-vuotiaita. Alle 25-vuotiaita vastaajia saattaa olla joukossa yksi tai kaksi. 

Mistä lähteä liikkeelle, jotta nuortenkin ääni saataisiin kuuluviin näissä kaikkia asukkaita koskevissa osallisuusprosesseissa? Meidän täytyy lisätä sekä yhteistyötä että osaamista nuorista ja nuorten osallisuudesta. Osaamista tulee vahvistaa etenkin niillä toimialoilla, joilla nuoria ei yleensä kohdata. Miten saada esimerkiksi viheraluesuunnittelijat, liikenneinsinöörit, hallintoasiantuntijat tai kulttuurintuottajat oppimaan aiheesta lisää, jotta heillä olisi valmiuksia huomioida nuorten vaikuttamismahdollisuudet omassa työssään?

Kokonaisuudessaan tämä osallisuusyhtälö ei ole aivan helppo. Asiantuntijoita, jotka eivät lähtökohtaisesti työskentele nuorten kanssa, ei ole helppoa saada käyttämään aikaa ja resursseja nuorten osallistumiseen panostamiseen. Monella asiantuntijalla ei tunnu riittävän aika edes aikuisten osallistumismahdollisuuksien järjestämiseen. 

Onneksi nuorten osallistuminen on kuitenkin selkeästi perusteltavissa. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelun näkökulmasta nuoret ovat tulevaisuuden kaupungin käyttäjiä. Nuoret tulevat elämään nyt suunniteltavassa ympäristössä vuosikymmeniä aikuisten jälkeenkin. Ja onneksi kaikkea ei myöskään tarvitse tehdä yksin. Yksi avaintekijä nuorten osallisuudessa on tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka nuorten parissa toimivat. Esimerkiksi koulut, nuorisopalvelut ja erilaiset järjestötoimijat ovat oivia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voi suunnitella ja toteuttaa yhdessä. 

Näiden pohdintojen pohjalta lähdin ideoimaan koulutusta, joiden ensimmäiset kokeilut herättivät laajaa kiinnostusta kunnissa. Marraskuussa 2022 järjestettyihin kahteen ensimmäiseen koulutukseen ilmoittautui yhteensä yli 100 innokasta asiantuntijaa ympäri Suomen.

Koulutukset päätettiin kohdentaa aina tietyn toimialan asiantuntijoille, jotta pystytään huomioimaan alan erityiskysymykset. Ensimmäiset nimellä Asukasvuorovaikutus lähiympäristön suunnittelussa – miten saada nuoret mukaan? kulkeneet koulutukset suunnattiin lähiympäristön suunnittelijoille. Kolmen tunnin koulutus tarjosi osallistujille valmiudet saada nuorten näkemykset esiin suunnitteluhankkeissa mahdollisimman helposti. Koulutuksessa käytiin läpi keinoja nuorten tavoittamiseen, käytännön menetelmiä nuorten näkemysten keräämiseen sekä kuultiin, miten tehdä osallistumisesta nuorille kiinnostavaa ja mielekästä. Lisäksi koulutus tarjosi osallistujille konkreettisen työkalupakin oman työn tueksi. 

Koulutuksessa tarkasteltiin nuorten osallistumista myös nuorten näkökulmaan eläytyen. Nuoria ei esimerkiksi välttämättä motivoi vaikuttaa kuntien ja kaupunkien pitkiin ja monimutkaisiin suunnitteluprosesseihin, jos tulokset näkyvät vasta nuorten itsensä aikuistuttua. Tästä syystä osallistuminen on tehtävä helpoksi ja selkeäksi. Sisällöstä voi tehdä nuoriystävällistä ja kiinnostavaa pitämällä asian tiiviinä ja selkeästi rajattuna. Mikä on se näkökulma, johon nuorilla voisi olla sanottavaa? 

Nuorten kannalta myös sanoituksilla on paljon väliä. Sisällöt on ”käännettävä” asiantuntijajargonista arkikielelle, mikä auttaa paitsi nuorten myös aikuisten osallistumisessa. Teoksessa Tehdään kaupunkia! – Arkkitehtuuri monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa (Opinkirjo) ysiluokkalaiset nuoret sanallistavat kaupungin tehtäviä omalla kielellään: ”Arkkitehdin työtä on miettiä ”et miten ne talot asettelee, et esimerkiksi ei niin, et matalia ja korkeita taloja vierekkäin eikä liian lähelle kannata laittaa. Kaavoituksessa mietitään, et mihin tää sopis.” Kieli on yksi tasavertaisen osallistumisen lähtökohdista ja kun ilmaisu on ymmärrettävää, voi osallistuminenkin alkaa kiinnostaa.

Mitä opimme ensimmäisistä koulutuksista? Toiminnallisissa koulutuksissa kokeiltiin käytännössä erilaisia osallistumisessa hyödynnettäviä menetelmiä sekä yritettiin ajatella esimerkiksi nuorten tavoittamista myös laatikon ulkopuolelta. Mitä jos yrittäisit tavoittaa nuoria koululle laitettavan sähköpostin lisäksi lähtemällä itse toimistolta ulos seikkailulle nuorten pariin? Koulutuksessa ideoimme, että nuoria voisi tavoittaa vaikkapa huoltoasemilta, metroasemilta, opiskelijaravintoloista tai frisbeegolfradalta. 

Ryhmät ideoivat myös innostavia osallistumisen menetelmiä konkreettisiin omien töiden ajankohtaisiin suunnitteluprosesseihin. Miten olisi vaikkapa parkour-kävely suunnittelualueella? Tai torikalusteiden suunnittelu kuvanmuokkauksen keinoin? Pohjana voisi olla valokuva tyhjästä torialueesta, jonka päälle kalusteita sommitellaan. Innostavat osallistumismenetelmät ovat yksi osallistumismotivaatiota lisäävä tekijä.

Kaiken kaikkiaan nuorten osallistumisessa on valtava potentiaali. Yhtäältä kuntien eri toimialoilla voitaisiin järjestää osallistumismahdollisuudet nykyistä paremmin nuorille soveltuviksi ja toisaalta nuoret voitaisiin saada vaikuttamaan vielä nykyistä aktiivisemmin. Tämän toteutuminen vaatii työkaluja ja yhteistyötä, mutta myös osaamista.

Osallisuuden teehuone: Nuorisotyöntekijöiden osallisuus Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunan verkostoissa – Tapaus nuorille suunnattu kysely

Kuppi teetä, ole hyvä!

Teehuoneella 17.2. kuultiin Kanuunan Kyllin hyvän nuorisotyön arviointipakettiin kuuluvasta nuorille suunnatusta kyselystä, joka on syntynyt yli kymmenen vuoden yhteisen arviointityön tuloksena. Kyselyssä selvitetään kunnallisen nuorisotyön nuorisotilojen avoimeen toimintaan osallistuvien nuorten mielipidettä nuorisotyön perustehtävien toteutumisesta. Miten nuorisotyössä edistetään nuorten suhdetta toisiin nuoriin ja luotettaviin aikuisiin, ja miten nuorten yksilöllistä kasvua tuetaan?

Alustuspuheenvuoron pitivät Juha Leskinen ja Suvi Lappalainen Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunasta.

Katso tästä 17.2.2023 Teehuoneen esitys:

Osallisuuden teehuoneet ovat jatkoa aiemmille TEEHETKI #nuoretjaosallisuus -tietoiskuille. Teehuoneella maistellaan osallisuuden moniulotteisia näkökulmia. Aluksi kuullaan asiantuntijan puheenvuoro, minkä jälkeen aiheeseen syvennytään yhdessä keskustellen.

Kurkkaa myös menneiden Teehetkien tallenteet.

BLOGI: Nuorten vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen vaatii yhteistyötä ja rohkeutta toimia uudella tapaa

Osallisuuden osaamiskeskus toteutti keväällä 2022 Ylöjärvellä osallisuuden kehittämisprosessin. Prosessi keskittyi nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen kehittämiseen kaupungissa. Osallisuuden kehittämisprosessilla haluttiin yhtäältä ottaa strategian uudistuksessa nuoret mukaan ja toisaalta löytää uusia tapoja edistää nuorten osallistumista ja vaikuttamista Ylöjärvellä. 

Rohkeus kokeilla ja toimialat ylittävä yhteistyö kaupungissa olivat Ylöjärven prosessin suurimmat opit. Mutta millainen prosessi sitten oli ja mitä konkreettista saatiin aikaan? 

Ratkaisuna mm. nuorten ja päättäjien yhteinen ulkoilutapahtuma

Kehittämisprosessi sisälsi keskustelutilaisuuksia, työpajoja, kehittämispäiviä sekä nuorille suunnatun laajan kyselyn. Näiden eri toimenpiteiden avulla törmäytettiin kaupungin luottamushenkilöitä, viranhaltijoita sekä nuoria. Prosessin aikana käytiin läpi mitä nuorten osallisuuden kehittämisellä halutaan kaupungissa saavuttaa, miten asukkaiden osallisuutta voidaan mahdollistaa ja mitä konkreettisia ratkaisuja kaupungissa lähdetään kokeilemaan. 

Ratkaisuina nuoret nostivat osallistumisen mahdollistajina nuorten edustajaryhmät, mutta myös uudenlaiset kohtaamiset sekä osallistumisen ja vaikuttamisen tavat. Osallisuutta ja vaikuttamista päätettiin lähteä edistämään seuraavilla konkreettisilla kokeiluilla: 

  • Vuosittainen Vaikuttamisen päivä -tapahtuma. Tapahtumassa viranhaltijat ja päättäjät jalkautuvat yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.
  • Fyysinen tai virtuaalinen palautelaatikko, joka voitaisiin toteuttaa esimerkiksi oppilaitosyhteistyössä tai sähköisesti Discordissa.
  • Nuorten chat-palvelu kunnan sivuilla, jossa voisi matalalla kynnyksellä anonyymisti esittää ajatuksia, kysymyksiä ja ideoita.
  • Nettisivu tai appi, jonka toteutuksesta vastaisivat hyvinvointilautakunta yhteistyössä nuorisovaltuuston kanssa. Sovellus toimisi viestintäkanavana päättäjien ja nuorten välillä.
  • Nuorten ja päättäjien vuotuinen ulkoilutapahtuma. Tapahtumassa voidaan pelata ja ulkoilla yhdessä. Nuorten ja päättäjät vaihtelevat vuosittain kumpi järjestää tapahtuman. Tapahtuma on rento ja hauska, ja sen aikana nuoret voivat kysellä päättäjiltä asioita.

Prosessissa kehitetyistä kokeiluista kaupungissa on toteutumassa päättäjien ja nuorten yhteinen ulkoilutapahtuma, jota nuoret ovat suunnittelemassa, ja johon ollaan yhdistämässä muita aktiviteetteja kohtaamista helpottamaan. Tapahtuman lisäksi prosessin jälkeen kaupunginhallitus päätti nostaa osallistuvan budjetoinnin määrää 50 000 euroon ja ottaa nuoret vahvemmin mukaan ideoimaan, mitä budjetilla kaupungissa tehdään. 

Mitä opittiin nuorten osallisuuden vahvistamisesta?

Turvallisemman tilan periaatteet

Osallisuuden mahdollistaminen kuntapäätöksenteossa lähtee toimintaa ohjaavista arvoista. Ylöjärvellä hyvinvointilautakunnan keskusteluissa toimintaa ohjaaviksi arvoiksi nousivat rohkeus kokeilla erilaisia kehittämistoimenpiteitä. Toisaalta niin nuorten kuin muidenkin kuntalaisten osallistuminen edellyttää saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta toimintatavoissa. Konkreettisena toimenpiteenä osallisuuden edistämisessä tunnistettiinkin turvallisemman tilan periaatteiden luominen kaupunkiorganisaatiossa. 

Vuorovaikutuksen tärkeys

Nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistämisessä kunnissa painottuu viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitys. Vuorovaikutusta voidaan konkreettisesti edistää lisäämällä arkisia kohtaamisia kunnan viranhaltijoiden ja nuorten välillä.  
 
On huomioitava, että nuorten kohtaamisessa on usein hyödynnettävä uudenlaisia tulokulmia kohtaamiseen. Sen sijaan, että toteutettaisiin asukasilta kunnantalolla tai kaupunginkirjastossa, viranhaltijat tai kuntapäättäjät voivat vierailla oppilaitoksissa tai nuorisotiloilla. Kohtaaminen vaatii heittäytymistä, mutta kohtaamiset ja tilaisuudet voidaan järjestää yhteistyössä nuorten parissa toimivien ammattilaisten, opettajien ja ohjaajien kanssa. Tuttujen aikuisten läsnäolo myös madaltaa nuorten kynnystä ilmaista mielipiteitään.  
 
Vuorovaikutuksen tulee toimia niin sanotusti molemmissa päissä. Kun lapsilta ja nuorilta kysytään mielipidettä päätöksenteon tueksi, päättäjillä ja viranhaltijoilla on myös velvollisuus viestiä nuorille asioiden etenemisestä. Käytännön työssä tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi nuorisovaltuuston, oppilaitosten hallitusten tai nuorten parissa toimivien ammattilaisten kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Viestimiseen on syytä panostaa vaikuttamisen jälkeen. Viestiminen nuorille voi tuntua haastavalta, jos heidän vaatimia toimia ei ole voitu toteuttaa. Tämä voidaan taklata perustelemalla selkeästi, miksi päätettiin niin kuin päätettiin.  

Oppilaitosyhteistyö

Ylöjärvellä nuorilta kysyttäessä konkreettisina vaikuttamisen paikkoina nousivat koulut. Sama huomio nostettiin esiin myös hyvinvointilautakunnan keskusteluissa. Käytännön työssä nuorten vaikuttamista voidaan vahvistaa hyödyntämällä oppilaitosten hallitusten kanssa tehtävää yhteistyötä.  
 
Oppilaitoksissa on helppoa vaikuttaa, kun ympäristö ja aikuiset ovat tuttuja. Vaikuttamisen menetelminä voivat toimia keskustelutilaisuudet ja työpajat, mutta myös kevyemmät kyselyt, joihin on helpommin aikaa ja kiinnostusta vastata. Kun yhteistyötä tehdään opettajien kanssa, vaikuttaminen voidaan viedä myös osaksi oppimista, jolloin se palvelee myös osana demokratiakasvatusta. 

Vaikuttamismahdollisuudet lähelle nuoren arkea

Nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistäminen vaatii kaupunkiorganisaatiossa poikkihallinnollista yhteistyötä. Vaikuttava osallisuustyö ei rajoitu yksittäisen toimen tai toimialan raameihin vaan se tulee sisällyttää organisaation rakenteisiin toimialasta riippumatta.  
 
Kyse ei siis ole niinkään yksittäisistä toimenpiteistä tavoittaa ja aktivoida nuoria mukaan päätöksentekoon, vaan rakenteellisista toimintatavoista, jotka mahdollistavat nuorten osallistumisen. Tällöin kysymys ei olekaan siitä, kuinka nuoret saadaan aktivoitumaan olemassa oleviin päätöksenteon rakenteisiin (äänestäminen, valtuustot ja lautakunnat), vaan kuinka rakenteita voidaan yhteistyössä muokata nuorilähtöisemmiksi. Yksinkertaistetusti, kuinka vaikuttaminen viedään lähelle nuorten arkea.  

Ylöjärven osallisuuden kehittämisprosessin viranhaltijoiden ja nuorten yhteiskehittämistyöpajassa käsiteltiin konkreettisesti kohtaamisen dilemmaa. Ratkaisuja kehitettiin paljon, mutta pääperiaatteen voi kiteyttää seuraavaan lainaukseen eräältä työpajan osallistujalta:  

”Aikuisten pitää tulla nuorten lähelle.” 

Teksti on julkaistu myös Nuorten Akatemian blogissa 13.1.2023 sekä tulee osaksi Osallisuuden osaamiskeskuksen tuottamaa osallisuusteemaista julkaisua.