Osallisuuden teehuone: Nuorisotyöntekijöiden osallisuus Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunan verkostoissa – Tapaus nuorille suunnattu kysely

Kuppi teetä, ole hyvä!

Teehuoneella 17.2. kuultiin Kanuunan Kyllin hyvän nuorisotyön arviointipakettiin kuuluvasta nuorille suunnatusta kyselystä, joka on syntynyt yli kymmenen vuoden yhteisen arviointityön tuloksena. Kyselyssä selvitetään kunnallisen nuorisotyön nuorisotilojen avoimeen toimintaan osallistuvien nuorten mielipidettä nuorisotyön perustehtävien toteutumisesta. Miten nuorisotyössä edistetään nuorten suhdetta toisiin nuoriin ja luotettaviin aikuisiin, ja miten nuorten yksilöllistä kasvua tuetaan?

Alustuspuheenvuoron pitivät Juha Leskinen ja Suvi Lappalainen Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunasta.

Katso tästä 17.2.2023 Teehuoneen esitys:

Osallisuuden teehuoneet ovat jatkoa aiemmille TEEHETKI #nuoretjaosallisuus -tietoiskuille. Teehuoneella maistellaan osallisuuden moniulotteisia näkökulmia. Aluksi kuullaan asiantuntijan puheenvuoro, minkä jälkeen aiheeseen syvennytään yhdessä keskustellen.

Kurkkaa myös menneiden Teehetkien tallenteet.

Toimivat ja yhdenvertaiset rakenteet askeleena vaikuttavaan osallistumiseen

Tällä hetkellä monissa kouluissa oppilaskuntien toimintaedellytykset sekä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat eriytyneet koulukohtaisesti. Mahdollisuudet vaikuttaa kouluympäristöön ja samalla oman kotikaupungin asioihin riippuvat siis siitä, että missä koulussa nuori opiskelee.

Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtaja, Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton varapuheenjohtaja Arttu Vuori kirjoittaa Opinkirjon blogissa vaikuttamisesta oppilaskunnissa. Tampereella nuorisovaltuusto on edistänyt aktiivisesti yhdenvertaisten oppilaskuntarakenteiden kehittämistä. Näin voidaan mahdollistaa nuorille paremmat vaikutusmahdollisuudet kouluympäristössä.

Lue Artun blogiteksti kokonaisuudessaan täältä.

Osallisuuden teehuone: Nuorten digitaalinen osallisuus, case Digiraati

Kuppi teetä, ole hyvä!

Vuoden ensimmäisessä Teehuoneessa keskustellaan nuorten digitaalisesta vaikuttamisesta ja siitä, miten voimme varmistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet nuorille osallistua ja vaikuttaa digitaalisesti. Vai voimmeko? Case esimerkkinä esittelemme oikeusministeriön uuden digitaalisen osallistumisen toimintamallin ja alustan, Digiraadin ja sen miten Digiraadissa voimme ottaa huomioon nuorten toiveet ja tarpeet siitä mistä he itse haluavat tulla kuulluiksi. 

Tilaisuuden alustuspuheenvuoro on katsottavissa tallenteena. Puheenvuoron pitävät Henriika Lassinharju ja Pirjo Kovalainen Osallisuuden osaamiskeskuksesta. 

Katso tästä 16.1. Teehuoneen esitys:

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Osallisuuden vahvistajat -verkoston kanssa. Osallisuuden teehuoneet ovat jatkoa aiemmille TEEHETKI #nuoretjaosallisuus -tietoiskuille. Teehuoneella maistellaan osallisuuden moniulotteisia näkökulmia. Aluksi kuullaan asiantuntijan puheenvuoro, minkä jälkeen aiheeseen syvennytään yhdessä keskustellen.

Kurkkaa myös menneiden Teehetkien tallenteet.

Lapset keskustelevat skididialogeissa

Lahdessa järjestetään skididialogeja koulumatkojen turvallisuudesta lapsen oikeuksien viikolla. Keskustelusta jaetaan oivalluksia #LapsenOikeuksienViikko’lla sosiaalisessa mediassa muiden tahojen iloksi ja hyödynnettäväksi.

Skididialogi järjestetään keskiviikkona 16.11.2022 yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Keskustelemaan on kutsuttu oppilaita, opettajia ja vanhempia lahtelaisista yhtenäiskouluista. Mukana järjestelyissä ovat Opinkirjo ja Suomen vanhempainliitto.

Kannustamme vanhempaintoimijoita ja kouluja ottamaan koulumatkojen turvallisuuden yhteisen keskustelun aiheeksi ja kutsumaan keskusteluun myös lapsia ja nuoria, jotka ovat oman koulumatkansa parhaita asiantuntijoita.

Lue lisää:

14.–20.11.2022 vietettävästä Lapsen oikeuksien viikosta

Skididialogista

”Puhutaan koulumatkojen turvallisuudesta vanhempainiltamallin” myös Opinkirjon materiaalipankista 

#LapsenOikeuksienViikko #MunTurvallisuus #SunTurvallisuus #Skididialogi

Osallisuuden vahvistajat -verkoston tapaaminen 22.11.2022

Osallisuuden vahvistajat -verkosto järjestää seuraavan tapaamisen 22.11.2022 klo 14:30-16. Tapaaminen järjestetään hybridinä, joten mukaan voi tulla joko etäyhteyksin tai paikan päälle Allianssi-talolle (Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki). Osallisuuden vahvistajat -verkosto ja sen tapaamiset ovat avoimia kaikille nuorten osallisuudesta kiinnostuneille.

Tapaamiseen ilmoittaudutaan täällä. Ilmoittautuminen on välttämätöntä sekä lähi- että etäosallistujille.

Etäkokouslinkki:
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
Kokoustunnus: 332 232 437 340 
Tunnuskoodi: TMiyhK 

Ajankohtaisia kuulumisia voi jakaa etukäteen padletille.

Asiat: (Muutokset mahdollisia)

  1. Kokouksen  avaus
  1. Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke

Laura Saartoala esittelee hanketta

Keskustelu

  1. Valtion nuorisopoliittinen kehittämisohjelma 

Valmistelu nuorten kuulemisen osalta

Antti Ollikainen esittelee

Keskustelua

  1. Muuta ajankohtaista
  1. Seuraava kokous: 16.1.2023 klo 14-16, Teehuone / Osallisuuden osaamiskeskus tuottaa ohjelman

Tervetuloa!

Euroopan nuorison teemavuosi etsii Suomen parasta nuorten osallistamisen mallia! Löytyykö se sinun organisaatiostasi?

Euroopan nuorison teemavuosi kutsuu kaikki nuorten kanssa tavalla tai toisella toimivat mukaan Euroopan nuorisovuoden Awards – Suomen parhaat osallistajat -kilpailuun!

Onko teidän organisaatiossanne nuorten osallistaminen otettu vakavasti? Oletteko kenties luoneet uusia nuorten kuulemisen tapoja? Löytyykö teiltä yllättäviäkin tilanteita ja paikkoja, joissa nuoret pääsevät vaikuttamaan? Euroopan nuorison teemavuosi haluaa kuulla teistä! Suomen parhaat osallistajat -kilpailu on lanseerattu, jotta osaaminen nuorten osallistamisen saralla Suomessa pääsee esiin. Kilpailussa etsitään nimensä mukaisesti Suomen parasta nuorten osallistamisen mallia ja samalla kartoitetaan osallistamisen hyviä käytäntöjä sekä kannustetaan toimijoita kehittämään omaa toimintaansa. 

Miksi kilpailuun kannattaa osallistua? Koska kilpailuun osallistuminen tuo näkyvyyttä omalle organisaatiolle ja motivoi kehittämään toimintaa edelleen. Kilpailun 10 finalistia kutsutaan opintomatkalle Brysseliin ja heidän osallistamismalleistaan viestitään Euroopan nuorison teemavuoden toimesta. Kilpailun lopullinen voittaja saa näkyvyyttä, mainetta ja kunniaa sekä Suomessa että Euroopassa. 

Mitä osallistuminen vaatii? Vain hyvän osallistamisen mallin! Itse kilpailuun osallistuminen ei vaadi paljoa. Tutustu kilpailun sääntöihin täällä.

Jätä kilpailuehdotus omasta mallistasi täällä.

Kilpailuehdotuksia voi jättää 15.11 asti. 

Lisätietoa kilpailusta antaa Euroopan nuorison teemavuoden projektipäällikkö Anna Peltoniemi, anna.peltoniemi@oph.fi.

KOULUTUS 2.11. ja 23.11.2022: Asukasvuorovaikutus lähiympäristön suunnittelussa – miten saada nuoret mukaan?

Kaipaatko konkreettisia työkaluja suunnitteluhankkeiden asukasvuorovaikutukseen? Painottuuko osallistujien joukko vanhempiin ikäpolviin? Tule mukaan oppimaan, miten suunnitteluhankkeissa saadaan myös nuorten eli tulevaisuuden kaupungin käyttäjien näkemykset esiin!  

Osallisuuden osaamiskeskuksen toteuttama koulutus on suunnattu ensisijaisesti kuntatekniikan ja lähiympäristön suunnittelijoille, esimerkiksi viheraluesuunnittelijoille, liikennesuunnittelijoille ja katuinsinööreille. Myös muut aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.  

Tervetuloa mukaan 2.11.2022 klo 13-16! HUOM! 2.11. koulutus on täynnä. Suuren suosion vuoksi järjestämme toisen vastaavan sisältöisen koulutuksen 23.11.2022. Tervetuloa!

Koulutus järjestetään etäyhteyksin ja se on osallistujille maksuton.  

Kouluttajina toimivat Osallisuuden osaamiskeskuksen asiantuntijat. Koulutus sisältää asiantuntija-alustusten lisäksi yhteistyöskentelyä, joten valmistauduthan keskustelemaan muiden kanssa.  

Ohjelmassa myös puheenvuoro: 

Kokemuksia nuorten osallistumisesta Vantaan liikennesuunnitteluun 
Emmi Pasanen, liikenteen kehittämispäällikkö, Vantaan kaupunki 

Käytyäsi tämän 3 tunnin koulutuksen sinulla on valmiudet saada nuorten näkemykset esiin suunnitteluhankkeissa mahdollisimman helposti. 

  • Tiedät, millä keinoin nuoria tavoitetaan. 
  • Hallitset käytännön menetelmiä nuorten näkemysten keräämiseen. 
  • Osaat tehdä osallistumisesta myös nuorille kiinnostavaa ja mielekästä. 

Koulutuksesta saat matkaasi konkreettisen työkalupakin oman työsi tueksi. Kokeile ja käytä heti seuraavassa suunnitteluhankkeessa! 

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 24.10. täällä. Ilmoittautuminen on mahdollista enää 23.11. koulutukseen. Jos et pääse mukaan 23.11., olethan yhteydessä sähköpostitse laura.lettenmeier@opinkirjo.fi niin katsotaan löytyisikö 2.11. koulutuksesta peruutuspaikka. 

Lähetämme osallistumislinkin sekä aiheeseen orientoivan lyhyen ennakkotehtävän ilmoittautumisen päätyttyä. 

Jos olet kiinnostunut aiheesta toisen toimialan näkökulmasta, olethan yhteydessä sähköpostitse. Suunnitteilla on järjestää vastaavia koulutuksia lisää eri toimialoille suunnattuna vuoden 2023 aikana. Muotoilemme Osallisuuden osaamiskeskuksessa koulutuskonseptia eteenpäin marraskuun koulutusten pohjalta. 

Tervetuloa! 

Lisätietoja koulutuksesta:  

Laura Lettenmeier 
Asiantuntija, Osallisuuden osaamiskeskus 
laura.lettenmeier@opinkirjo.fi 

Kuva: Ksenia Senkova

Tule mukaan osallisuusviikolle!

Sokra-koordinaatiohanke toivottaa kaikki osallisuuden edistämisestä kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi lokakuun osallisuusviikolle.

Osallisuusviikko 3.–6.10.2022 – Osallisuustyön työkalut käyttöön!

Osallisuusviikolla pääset tutustumaan osallisuuden edistämisen työkaluihin. 

  • Ma 3.10. klo 9–10.30 Osallisuustyön johtaminen kunnissa ja alueilla
  • Ti 4.10. klo 9–10.30 Osallisuuden kokemuksen mittaaminen ja arviointi
  • Ke 5.10. klo 9–10.30 Hyvät osallisuuden edistämisen mallit käyttöön
  • To 6.10. klo 9–10.30  Osallisuuden 24 apukysymystä

Tutustu tarkemmin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 26.9. mennessä!

Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen THL:n tapahtumakalenterissa

Suora linkki ilmoittautumiseen (Webropol)

Tapahtuma Facebookissa

Kannustamme myös muita tahoja järjestämään omaa ohjelmaa osallisuusviikolla ja viestimään viikon aikana! Sokra-koordinaation järjestämien työpajojen lisäksi tilaisuuksia järjestää ainakin Lastensuojelun keskusliitto. Lue lisää ohjelmasta sekä Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokrasta.

Nuorten kuuleminen valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelman valmistelutyössä

Suomen hallitus tekee suunnitelman, jossa määritellään tärkeimmät nuoria koskevat tavoitteet ja toimenpiteet tulevina vuosina. Suunnitelmaa kutsutaan valtakunnalliseksi nuorisopoliittiseksi ohjelmaksi (VANUPO). Nuoret halutaan ottaa mukaan suunnitelman valmisteluun. Osallisuuden osaamiskeskus toteuttaa valtakunnallisen nuorten kuulemisen osana nuorisopoliittisen ohjelman valmistelutyötä.

Kuulemisen tulokset

Nuorten valtakunnallisen kuulemisen tulokset on julkaistu. Kuulemisen tulokset ovat löydettävistä opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta osoitteesta https://okm.fi/nuorten-kuuleminen (Linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Kuulemisen raportti on luettavissa tästä! (Linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Kuulemisen raportista tehty tiivistelmä on luettavissa tästä! (Linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Minimielenosoitus-kuvagalleria

Työpajoissa osallistujat saavat kirjoittaa viestejä ja ratkaisuja päättäjille, jotka toimitetaan kuulemisessa eteenpäin. Viestit kootaan mielenosoitukseksi ja siitä otetaan kuva. Ohessa kuvagalleria osaamiskeskuksen fasilitaattorien ja opettajien toteuttamien työpajojen nuorten mielenosoituksista ja viesteistä päättäjille!

NUORTEN TYÖPAJAT

Marras-joulukuussa 2022 toteutamme yhteistyössä oppilaitosten ja muiden nuorten parissa toimivien kanssa nuorten ideointityöpajoja, joissa nuoret pääsevät vaikuttamaan seuraavan hallituksen nuorisopoliittiseen ohjelmaan. Olemme kysyneet syksyllä 2022 valtakunnallisella kyselyllä 13–25-vuotiailta nuorilta, mitä he pitävät tärkeänä. Kyselyyn vastasi yli 7000 nuorta ympäri Suomen. Kyselyn tulosten pohjalta toteutamme nuorten työpajoja seuraavista teemoista seuraaville kohderyhmille:

  1. Miten voimme ratkaista ilmastokriisin yhdessä? (Pääkohderyhmä yläkoulut ja lukiot)
    • Mitä kuuluu kestävään elämäntapaan? Miten toimimme luonnon kantokykyä kunnioittaen? Mikä vähentäisi nuorten huolta ilmastonmuutoksesta? Millaisilla teoilla ja toimilla yhteiskunta voi tukea luonnon monimuotoisuuden säilymistä?
  2. Millainen on yhteisöllinen nuorten maailma tulevaisuudessa? (Pääkohderyhmäyläkoulut ja lukiot)
    • Miten yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa? Mitä koulu tai harrastusporukka voivat tehdä, jotta kaikki voivat osallistua? Millainen on tulevaisuudessa kaikille avoin eikä ketään ulossulkeva Suomi?
  3. Mistä muodostuu nuoren hyvä terveys? (Pääkohderyhmäyläkoulut ja lukiot)
    • Mitkä tekijät rakentavat hyvää terveyttä? Millaiset terveyspalvelut tukevat nuorten mielenterveyttä? Kuinka ja missä apua tulisi saada, jotta se olisi helposti saatavilla ja avuksi?
  4. Miltä näyttää nuorten tasa-arvoinen ja yhdenvertainen Suomi? (Pääkohderyhmä yläkoulut ja lukiot)
    • Mistä rakentuu inklusiivinen ja kaikenlaiset nuoret hyväksyvä ympäristö? Mitä yhteiskunnan täytyy huomioida? Millainen on tulevaisuuden ihanne?
  5. Miltä näyttää nuorten työllisyys ja työelämä tulevaisuudessa? (Pääkohderyhmä ammatilliset oppilaitokset)
    • Kuinka nuoret näkevät oman tulevaisuutensa työelämässä? Mitkä asiat voivat estää työllistymästä tai työelämässä pärjäämisen? Millaista ja missä tilanteissa tukea erityisesti tarvittaisiin? Millainen olisi tulevaisuuden ihanne?
  6. Miten nuorten taloudellista tilannetta parannetaan? (Pääkohderyhmä ammatilliset oppilaitokset)
    • Mistä palasista koostuu hyvä arki, jossa toimeentulo on turvattu? Millaista tukea nuoren arjessa voisi tarvita? Millainen olisi tulevaisuuden ihanne?

Työpajojen sisällöt suunnitellaan ikäryhmät huomioiden, ja ne ovat sovellettavissa opettajan kanssa.

KUULEMISKYSELY

Kysymme opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä 13-25-vuotiailta nuorilta, mitä he pitävät tärkeänä. Mitä Suomen seuraavan hallituksen tulisi nuorten hyväksi tehdä? Kysely koostuu taustakysymyksistä ja kolmesta (3) sisältökysymyksestä. Luethan kysymykset huolellisesti!

Vastauksia käytetään suunnitelman tekemiseen ministeriössä, joten vastaamisella on todella merkitystä! Vastausaikaa on 14.10.2022 saakka. Kyselyn vastausten perusteella tullaan järjestämään syksyn 2022 aikana nuorten työpajoja, joissa nuorille tärkeitä aiheita käsitellään tarkemmin.

Tälle sivulle kootaan kuulemisen tuloksia ja tiedotetaan kuulemisen kulusta.

KYSELYN VASTAUSAIKA ON PÄÄTTYNYT, KYSELYYN SAATIIN YLI 7000 VASTAUSTA YMPÄRI SUOMEN!

KIITOS KAIKILLE VASTANNEILLE!

Kuulemisen toteuttaa Osallisuuden osaamiskeskus ja Nuorten Akatemia. Jos sinulla herää kysyttävää, voit olla yhteydessä:

Antti Ollikainen
projektikoordinaattori
+358 50 3384485
antti.ollikainen@nuortenakatemia.fi
Nuorten Akatemia / Osallisuuden osaamiskeskus

Marja Pulkkinen
ylitarkastaja
+358 2953 30113
marja.n.pulkkinen@gov.fi
opetus- ja kulttuuriministeriö

Osallisuuden resepti -verkkokoulutus nuorten osallisuudesta on julkaistu

Osallisuuden osaamiskeskus on tuottanut uuden verkkokoulutuksen nuorten osallisuudesta. Osallisuuden resepti –niminen koulutus tarjoaa ajatuksia herätteleviä puheenvuoroja, tehtäviä sekä konkreettisia välineitä nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseen.

Ilmainen ja itseopiskeltava koulutus on suunnattu erityisesti julkishallinnossa työskenteleville, mutta koulutuksen voi tehdä kuka vain, joka haluaa kehittää omaa osaamistaan osallisuudesta ja sen edistämisestä.

Koulutuksessa pureudutaan osallisuuden käsitteeseen ja merkitykseen sekä nuorten omaan kokemukseen osallisuudesta ja esitellään konkreettisia välineitä osallisuustyöhön. Esiin nousevat esimerkiksi kysymykset: Miksi joku ei osallistu, vaikka kenties voisi ja haluaisi? Voisiko tulevaisuus olla erilainen, parempi?  

Koulutus ei vaadi kirjautumista tai kerralla suorittamista, vaan materiaaleja voi suorittaa silloin ja sen verran, kuin itselle sopii. Koko koulutuksen suorittamiseen kuluu aikaa noin kolme tuntia. Osallisuuden resepti löytyy osoitteesta https://nuoretjaosallisuus.fi/osallisuudenresepti/. 

Osallisuuden osaamiskeskus on tehnyt koulutusta laatiessa yhteistyötä moninaisen asiantuntijaryhmän kanssa. Mukana ovat olleet muun muassa Sitra, Itä-Suomen yliopisto, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto, Into ry, Seta ry sekä Suomen Lukiolaisten Liitto.